lauantai 1. lokakuuta 2011

Täyteläinen omenahillo

Alkutilanne
Törmäsin pieneksi hitiksi nousseen toffeeomenahillon reseptiin täällä, mistä päädyin tänne. Loistojuttu, sillä ihan perusomenasoseeseen olen jo kyllästynyt, mutta omenoita riittää vielä kilokaupalla käytettäväksi. Siispä ryhdyin hillon keittoon.

Perinteiseen tapaani en kuitenkaan noudattanut ohjetta, vaan sovelsin reseptiä sen mukaan, mitä kaapista löytyi. Se saattoi vaikuttaa lopputulokseen, sillä ainakaan lämpimänä hilloa maistaessa en huomannut toffeemaisuutta. Kylmänä kylläkin oli havaittavissa miellyttävä toffeemainen vivahde. Mielestäni tämä oli kuitenkin parasta omppuhilloa, mitä olen syönyt. Melko pienestä sokerimäärästä huolimatta lopputulos oli aika makea.

Täyteläinen omenahillo:

- 5 l kattilallinen kuorittuja ja pilkottuja omenoita siemenkodat poistettuna
- 2,5 dl vettä
- 1 dl fariinisokeria.

Keitä omenapalat vesitilkassa pehmeiksi. Soseuta ja sekoita sokeri joukkoon. Laita sose uuninkestävässä kattilassa uuniin 225 °C:een pariksi tunniksi. Sekoita muutaman kerran tänä aikana. Purkita huolella pestyihin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin. Nauti kansien plopahtelusta hillon jäähtyessä purkeissa :)

Lopputulos

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...