Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit
maanantai 22. lokakuuta 2012
Ruokaisa maalaissalaatti
Salaatista saa ruokaisan ja täyttävän aterian laittamalla sekaan useampia robusteja raaka-aineita. Sellainen on esimerkiksi maalaissalaatti, johon tulee yleensä mm. pekonia, perunoita, vihreitä papuja ja keitetty kananmuna.
Versioita on monta, tässä yksi suosikeistani. Mausteisuutta tähän tuovat chilimaustetut perunalohkot.
Maalaissalaatti (kahdelle):
- erilaisia salaatteja
- n. 100 g keitettyjä vihreitä papuja (mieluiten tuoreita, mutta myös säilykepavut käyvät)
- muutama viipale pekonia
- 4 pientä perunaa
- oliiviöljyä
- chilihiutaleita
- mustapippuria
- suolaa
- 2 kananmunaa.
Sinappikastike:
- 0,5 dl oliiviöljyä
- 2 rkl balsamicoa tai viinietikkaa
- reilu teelusikallinen dijonia
- pieni valkosipulinkynsi
- mustapippuria.
Pilko perunat lohkoiksi ja laita ne uunivuokaan. Ripottele päälle chilihiutaleita, rouhittua mustapippuria ja hyppysellinen suolaa sekä lorauta hieman oliiviöljyä. Kääntele perunalohkoja käsin tai lusikalla, jotta öljyä ja mausteita on tasaisesti perunoissa. Paistaa 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia tai kunnes kypsiä.
Perunoiden kypsyessä paista pekoniviipaleet rapeiksi ja keitä kananmunat kypsiksi niin, että keltuainen on juuri ja juuri kiinteää (tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty*). Keitä myös vihreät pavut kypsiksi - kuitenkin niin, että ne säilyttävät rapeutensa (tähän menee n. 4 minuuttia).
Kastiketta varten murskaa leveäteräisen veitsen avulla valkosipuli ja pilko se aivan pieneksi. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja mausta mustapippurilla.
Sekoita salaattiainekset ja kastike munia lukuunottamatta kulhossa. Asette salaatti lautasille ja laita halkaistu tai useampaan osaan lohkottu muna päällimmäiseksi.
* Kananmunien keittäminen Johannesburgissa onkin ollut hieman kinkkistä. Ensinnäkin munien kokoon tulee kiinnittää huomiota: skaala alkaa largesta ja päättyy jumboon. Kokoluokitukseltaan pieniä tai keskikokoisia ei siis ole myynnissä, mutta large vastaa Suomessa myytäviä pieniä.
Toiseksi munat vaativat kypsyäkseen pidemmän keittoajan kaupungin korkeudesta johtuen. Kolmen minuutin munassa (kokoa large) on täällä sekä keltuainen että valkuainen vielä aivan juoksevia. Ero johtuu siitä, että Johannesburgin ilma on ohuempaa, sillä kaupunki on 1753 metriä merenpinnan yläpuolella. Olen tullut johtopäätökseen, että 5 minuutin muna on uusi 3 minuutin muna - ainakin Johannesburgissa :D
Kuinka kauan sinä keität aamiaiskananmuniasi? Vai syötkö ne yleensä jollain muulla tavalla valmistettuna?
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Kaksi eri ruokalajia yhdellä valmistuskerralla
![]() |
Versio 1: kikherne-linssisalaatti mausteisilla tuoremakkaroilla |
Tässä niksi toteuttaa samanaikaisesti sekä illallinen että seuraavan päivän mukaan otettava (tai kotitoimistolla syötävä) lounas, niiden ollen kuitenkin eri ruokalajit: valmista ruokaisa salaattipohja, jaa se kahteen eri astiaan ja lisää niihin eri pääraaka-aineet.
Pienillä variaatioilla saat hyvin erityyppiset ruokalajit, etkä joudu syömään samaa ruokaa kyllästymiseen asti.
Salaattipohja (riittää illalliseen ja lounaaseen kahdelle):
- kaksi isoa kourallista rucolaa
- kourallinen tuoretta basilikaa
- 2,5 dl punaisia linssejä
- 1 kevätsipuli varsineen TAI 1 punasipuli
- 1 punainen paprika
- 2 chilipalkoa
- 1 prk kikherneitä
- hyppysellinen sormisuolaa
- loraus oliiviöljyä
- rouhittua mustapippuria.
Keitä linssit kypsiksi runsaassa vedessä ja valuta ne. Pilko sipuli renkaiksi, chili pieneksi (siemenineen, jos haluat tulista) ja paprika pieniksi kuutioiksi. Revi rucola ja basilika hieman pienemmäksi. Sekoita kaikki salaattipohjan ainekset.
Versio 1:
- mausteisia tuoremakkaroita
Pilko tuoremakkarat ja paista pannulla kypsiksi. Sekoita lämpimänä salaattipohjaan ja tarjoa heti. Tai jäähdytä, annostele rasioihin ja nauti kylmänä seuraavana päivänä.
Versio 2:
- purkki säilyketonnikalaa
(- pilkottuja kirsikkatomaatteja)
Sekoita tonnikala (ja tomaatit) salaattipohjaan. Syö heti tai annostele eväsrasioihin odottamaan seuraavaa päivää.
Tärkeä huomautus: muista ottaa eväs aamulla töihin mukaan!
torstai 20. syyskuuta 2012
Tulinen coleslaw
Salaatti valmistui erityisen nopeasti, kun laiskana ostin kaalin ja porkkanan valmiina rasteena (puolustuksekseni täytyy mainita, että lähikaupastamme ei löytynyt kaalia kuin valmiiksi raastettuna). Parasta olisi, jos slaw ehtisi maustua kaapissa jonkun tovin, mutta herkullinen lopputulos saavutettiin myös vain 10 minuutissa.
Coleslaw-pohja (riittää kahdelle suursyömärille):
- 1/2 kaali
- 2 porkkanaa
- 1 päärynä
- 1 punasipuli
- 1 sellerin varsi.
Kastike:
- 2 dl maustamatonta (bulgarian/turkkilaista) jogurttia
- 1 rkl chilikastiketta (esim. Nando'sin)
- 1 tl dijonia
- 1 rkl hunajaa
- rouhittua mustapippuria
- persiljasilppua.
Raasta kaali, porkkana ja päärynä. Pilko sipuli ohuiksi renkaiksi ja selleri ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja kääntele se hyvin coleslaw-pohjaan. Anna maustua 10-120 minuuttia jääkaapissa. Ripottele päälle persiljasilppua ennen tarjoilua.
Jos teet slaw'n runsaasti etukäteen, kannattaa jogurtista valuttaa ylimääräistä nestettä pois esim. kahvin suodatinpaperin avulla. Muuten se saattaa vettyä.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Ankan rintafilettä ja vihreä salaatti
Ankka on herkullinen lintu ja sen rintafileistä saa helposti yksinkertaisen mutta maukkaan perjantai-illallisen. Sen maku on hienostunut ja esim. broileriin verrattuna riistainen. Viereen sopii hyvin perinteinen vinaigrettellä maustettu vihreä salaatti.
Ota ankan rintafileet huoneenlämpöön seisomaan ajoissa, mielellään pari tuntia ennen paistamista. Tee fileen rasvapuolelle viillot lihaan asti. Aloita paistaminen rasvapuoli alaspäin ja paista kunnes rasvan pinta on ruskistunut ja rapea. Tässä vaiheessa, ennen fileen kääntämistä, kaada pannulta ylimääräinen rasva esim. kahvikuppiin (ei kuitenkaan viemäriin tai muovirasiaan; viemäri voi tukkeutua kovettuvasta rasvasta ja muovi sulaa). Paista vielä rasvattomalta puolelta muutama minuutti. Paistamisen jälkeen kääri fileet yksittäin folioon ja anna levätä noin vartti. Voit tänä aikana kääntää filettä muutaman kerran ylösalaisin, jotta lämpö leviää ja file kypsyy tasaisesti. Tällä tekniikalla file jää sisältä roseeksi, mikä on mielestäni sille paras kypsyysaste. Mausta lopuksi sormisuolalla ja pippurilla.
Fileiden levätessä voi valmistella salaatin. Sekoita kulhossa eri salaattilajeja ja vinaigrette. Voit myös vuolla sekaan parmesanista lastuja, jos jääkapista sattuu sitä löytymään (tai vaikka pecorinoa).
Vinaigrette:
- 2/3 oliiviöljyä
- 1/3 vaaleaa balsamicoa
- 1 tl dijonia
- suolaa & pippuria.

maanantai 16. toukokuuta 2011
Salaatilla täytetty munakas
Täytetty munakas on helppo illallinen ja sitä tulee tehtyä etenkin silloin, kun samana päivänä ei ole tullut käytyä kaupassa. Riittää, että kaapista löytyy munia; muut ainekset voivat varioida paljonkin. Raikkainta tämä on kuitenkin, kun täytteet ovat tuoreita salaatteja ja vihanneksia. Hyvä juusto (esim. mozzarella tai feta) kruunaa annoksen.
Salaatilla täytetty munakas (kahdelle):
- 4 kananmunaa
- kuivattuja tai tuoreita yrttejä, esim. timjamia
(- loraus maitoa tai kermaa)
- suolaa ja mustapippuria
- nokare voita
Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa kevyesti niiden rakenne rikki. Jos jääkapissa sattuu olemaan avattuna maitoa tai kermaa, voit lorauttaa sitä sekaan noin muutaman ruokalusikallisen verran. Mausta yrteillä, suolalla ja pippurilla.
Sulata nokare voita pannulla. Lisää puolet munaseoksesta pannulle ja paista siitä miedolla lämmöllä munakas. Paista sen jälkeen tai samanaikaisesti toisella pannulla toinen munakas. Vaihtoehtoisesti voit tehdä yhden ison munakkaan, jonka vain jaat kahtia lopuksi.
Täytteet:
- salaattia
- tomaattia
- avocado
- buffalo-mozzarella
- oliiviöljyä
- balsamicoa
- basilikaa
- pippuria.
Revi salaatti ja pilko muut täytteet haluamallasi tavalla joko munakkaan väliin tai päälle. Mausta lopuksi oliiviöljyllä, balsamicolla ja mustapippurilla.
P.S.
Vielä muutama arvonnan voittaja ei ole mailannut osoitettaan minulle. Muistakaa käydä tarkistamassa, suosiko onnetar juuri sinua!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Grillisalaatti
Kun parvekkeellakin tarkenee jo paremmin grillailemaan, grilliruoat ovat taas päässeet kiinteäksi osaksi arkiruokailua. Tällä kertaa grilliin pääsi broilerin rintafileitä, paprikalohkoja, herkkusieniä sekä parsaa. Näistä koostui ruokaisa lämmin salaatti.
Grillisalaatti:
- salaatteja, esim. jääsalaattia ja rucolaa
- kurkkua
- paprika
- herkkusieniä
- nippu parsaa
- broilerin rintafileitä
- fetaa
- oliiviöljyä ja balsamicoa
- mustapippuria
- tuoreita yrttejä, esim. timjamia tai basilikaa.
Marinadi broilerille:
- reilu ruokalusikallinen hunajaa
- noin ruokalusikallinen ketsuppia
- kaksi ruokalusikallista thai sweet chili -kastiketta
- muutama tippa tabascoa
- soijaa maun mukaan
- valkosipulia murskattuna.
Valmista ensin marinadi broilerille sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Laita rintafileet marinadiin ja anna marinoitua mahdollisimman pitkään (tuntikin näytti riittävän). Tee salaattipohja sekoittamalla salaatit ja kurkkupalat yhteen sekä murenna salaatin sekaan fetaa. Sekoita joukkoon oliiviöljyä ja balsamicoa maun mukaan sekä mausta tuoreilla yrteillä. Grillaa ensin paprikat ja herkkusienet paloiteltuina. Kun ne ovat valmiita, lisää ne heti kuumina salaattipohjan sekaan. Näin ne imevät itseensä makua öljystä, balsamicosta ja yrteistä. Rouhi vielä mukaan hieman mustapippuria. Grillaa viimeiseksi broilerin rintafileet ja parsat. Asettele ne lopuksi salaatin päälle ja tarjoa heti.

torstai 4. marraskuuta 2010
Tricolori
Aina herkullinen, mutta helppo (alkupala)salaatti syntyy mozzarellasta, tomaateista ja basilikasta.
Tarvitset:
- buffalo-mozzarellaa (Pirkka Parhaat on tosi hyvää)
- kypsiä (terttu)tomaatteja
- 1/2 ruukku basilikaa
- hyvää oliiviöljyä
- sormisuolaa (esim. Maldon)
- balsamicoa
- mustapippuria.
Juju on siinä, että basilika soseutetaan sauvasekoittimen avulla kastikkeeseen eli öljy-balsamico-mixiin. Basilikasta voi tällöin myös käyttää varret, sillä niissäkin on paljon makua. Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Asettele ne lautaselle ja kaada kastiketta päälle. Mausta lopuksi sormisuolalla ja pippurilla.

keskiviikko 4. elokuuta 2010
Grillattua lampaan paahtopaistia
Lampaan paahtopaistit kypsyivät ihanan mureiksi ja mehukkaiksi pekonipaketissa. Lisäksi pekoni toi aivan ihanaa lisäaromia lampaaseen ja esti yrtti-öljymarinadin palamisen lihan pintaan. Suosittelen kokeilemaan! Lisukkeeksi vain yksinkertaista salaattia, jossa grillattuja paprikasiivuja, sipulia ja grillijuustoa.
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Vuohenjuusto ja mansikat yhteen sopii...
Mikä olisikaan kesäisempi makuyhdistelmä kuin mansikka ja vuohenjuusto! Salaattiin lisäksi tarvitaan vain rucolaa, salottisipulia, balsamicoa ja mustapippuria, a vot!
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Kesäinen parsa-perunasalaatti mausteisilla makkaroilla
Kesäinen grillisalaatti:
- vuonankaalia
- rucolaa
- basilikaa
- sitruunatimjamia
- uusia perunoita
- vihreää parsaa
- mausteisia lammasmakkaroita (esim. merguez)
- oliiviöljyä
- balsamicoa
- dijonia
- valkosipulia
- suolaa & pippuria.
Sekoita salaattipohjaan kastike eli oliiviöljyyn sekoitettu balsamico, murskattu valkosipuli, reilu lusikallinen dijonia sekä suola ja pippuri. Lisää vielä kuumat keitetyt perunat, grillatut parsat sekä makkarat paloiteltuina. Sekoita ja tarjoa lämpimänä esim. oluen kanssa.

tiistai 4. toukokuuta 2010
Halloumisalaatti
Kuvassa olevassa salaatissa on:
- valmista salaattisekoitusta
- rucolaa
- kurkkua
- tomaattia
- punaista paprikaa
- halloumia
- oliiviöljyä
- balsamicoa
- pippuria.
Olen tehnyt myös erinomaista versiota, jossa on ollut:
- valmista salaattisekoitusta
- basilikaa
- avocadoa
- kurkkua
- salottisipulia
- oliiviöljyä
- balsamicoa
- kuivattua timjamia.
Molemmat versiot ovat erittäin hyviä!
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Raikas salaatti vihreistä pavuista ja appelsiinista
Appelsiinit ovat edelleen herkullisia ja ihanan mehukkaita. Eri muodoissa, syön niitä 2-3 kpl päivässä: aamulla smoothiessa, lisukesalaatissa, jälkiruoassa tai ihan sellaisenaan välipalana.
Nopea ja maukas lisukesalaatti (2-3 annosta):
- vihreitä papuja pakastepussillinen (tuoreetkin käyvät, mutta niitä ei paljon näy tähän aikaan vuodesta)
- 2 appelsiinia
- shalottisipuli
- oliiviöljyä
- suolaa
- pippuria.
Keitä pavut kypsiksi pussin ohjeen mukaan. Pilko appelsiini sopiviksi paloiksi ja sipuli renkaiksi. Sekoita kaikki salaattikulhossa, lorauta päälle tilkka oliiviöljyä ja rouhi myllystä vielä suolaa ja pippuria. Valmista!
tiistai 19. tammikuuta 2010
Melkein-raw salaatti
Raikas kanasalaatti:
- tuoretta pinaattia
- jääsalaattia
- kurkkua
- kukkakaalia
- sellerin varsi
- appelsiinin mehu
- paistettua broileria
maanantai 11. tammikuuta 2010
Kevennystä
Tänään teki pitkästä aikaa mieli jotain kylmää ja raikasta syötävää. Johtui ehkä siitä, että pakkasasteet ovat nousseet hieman inhimillisemmiksi (-6 °C). Kylmällä säällä tekee mieli syödä lämpimiä ja lämmittäviä keittoja ja lihapatoja. Mutta tänään päädyin siis fetasalaattiin.
tiistai 10. marraskuuta 2009
Herkkuja isille
Isänpäivän menu ei ollut etukäteen kovin harkittu, mutta muodostui mielestäni aika onnistuneeksi kokonaisuudeksi. Lähtökohtana oli "mitäs kivaa kaupasta tänään löytyisi". Ostokset tein kylläkin ihan ajoissa, vaikka 24 h auki oleva lähi-ABC aina välillä pelastaa.
Alkuun oli hieman belgialaista tunnelmaa: Moules et frites
Sinisimpukoiden kanssa tarjosin perinteiseen tyyliin "belgialaisia perunoita" ja valkosipulimajoneesia.
Sinisimpukat valmistin ihan omasta päästä, mutta pyrin saamaan lopputulokseksi moules à la marinière (merimiehen rouvan tapaan). Freesasin ensin oliiviöljyssä valkosipulia ja salottisipulia. Lisäsin päälle valkoviiniä puoli pulloa. Mausteeksi lisäsin timjamia, suolaa ja pippuria. Liemen kiehauttamisen jälkeen laitoin simpukat* pataan. Annoin kiehua, kunnes kuoret olivat auenneet. Ennen tarjoamista, ripottelin päälle runsaasti tuoretta persiljaa.
Koska alkuruoka oli tuhti, pääruoka oli hieman kevyempää:
Ankan pikkufileitä rucolapedillä ja granaattiomenaa
Ennen rucolan asettelemista lautaselle, pyörittelin sitä kulhossa kastikkeessa (oliiviöljyä ja balsamicoa). Paistoin fileet nopeasti molemmin puolin (tässä kannattaa olla tosi tarkkana, jotta ankka jää roseeksi sisältä) ja maustoin suolalla ja pippurilla. Laitoin fileet rucolan päälle ja taputtelin vielä granaattiomenaa päälle. Käytän termiä taputella, sillä siemenet tulevat mahdollisimman vähällä sotkulla pois kuoresta siten, että halkaisee omenan ensin kahtia, kääntää sen ylösalaisin ja taputtelee sitten kuoren päältä vaikkapa lusikalla.
* Ennen pataan laittamista simpukat pitää tsekata seuraavasti: kopauta esim. pöydänreunaan ja heitä ne yksilöt pois, jotka eivät sulkeudu (sillä ne eivät ole enää elossa).
Alkuun oli hieman belgialaista tunnelmaa: Moules et frites
Sinisimpukoiden kanssa tarjosin perinteiseen tyyliin "belgialaisia perunoita" ja valkosipulimajoneesia.

Koska alkuruoka oli tuhti, pääruoka oli hieman kevyempää:
Ankan pikkufileitä rucolapedillä ja granaattiomenaa

* Ennen pataan laittamista simpukat pitää tsekata seuraavasti: kopauta esim. pöydänreunaan ja heitä ne yksilöt pois, jotka eivät sulkeudu (sillä ne eivät ole enää elossa).
lauantai 17. lokakuuta 2009
Carpaccio rucolapedillä

Naudanlihacarpaccio kahdelle:
- 100 g naudan sisäfilettä
- musta- ja viherpippuria
- rucolaa
- pieni salottisipuli
- mozzarella di bufala
- basilikaa
- Maldonia
- oliiviöljyä
- balsamicoa
Paista liha kuumalla pannulla pienessä tilkassa oliiviöljyä "kiinni" eli n. 30 sekuntia kultakin puolelta. Pippuroi liha ja laita esim. Minigrip-pussissa pakastimeen vähintään kahdeksi tunniksi. Revi lautaselle rucolaa, basilikaa, mozzarellaa ja lisää renkaiksi leikattu salottisipuli. Leikkaa kohmettunut liha ohuiksi siivuiksi (mitä ohuempi, sen parempi) ja asettele lautaselle. Ripottele päälle hyppysellinen Maldonia. Lopuksi pirskottele annoksen päälle hyvää oliiviöljyä ja balsamicoa.

maanantai 24. elokuuta 2009
Robusti lounassalaatti
- jääsalaattia
- rucolaa
- avomaankurkku
- avocado
- 4 keitettyä perunaa
- paketti pekonia
- herkkusieniä
- keitettyjä kananmunia
- oliiviöljyä
- balsamicoa
- 1/2 sitruunan mehu
- dijon-sinappia
- pippuria
Revi salaatti, pilko sekaan kurkkua ja avocadoa. Pirskottele sitruunamehua päälle estämään avocadon tummuminen. Paista pekoni rapeaksi. Älä heitä pekoninrasvaa pois, vaan paista paloitellut perunat ja herkkusienet siinä. Kaada perunat ja sienet salaattipohjan päälle, asettele päällimmäiseksi pekonisiivut ja kananmunalohkot. Sekoita kastike oliiviöljystä, balsamicosta ja dijonista.
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Peksusalaatti
- salaattia
- salottisipulia
- kurkkua
- parmesaania
- muutama siivu pekonia (rapeaksi paistettua)
- suolaa, pippuria, öljyä, balsamicoa.
Jamiella on yksi hieman fiinimpi, mutta vastaavanlainen salaatti yhdessä kirjoistaan. Muistaakseni siihen tulisi lisäksi uppomuna, valkosipulikrutonkeja (itse tehtyjä, tietenkin) sekä salaattikastike (sekin omatekoinen). Sitäkin olen kokeillut, lopputulos aika ihana.
lauantai 4. heinäkuuta 2009
Couscous-kebab-salaatti
Ostin ensimmäistä kertaa elämässäni kebabia kaupasta (pakasteena Lidlistä), tarkoituksena yllättää hubby positiivisesti. Päädyin jostain lehdestä, luultavasti Pirkasta, inspiroituneena käyttämään sitä couscous-salaatissa.
Salaatissa on :
- pieneksi pilkottua vihreää paprikaa
- couscousta (+ nokare voita)
- rucolaa
- kebabia
- valkosipulia
- Heinzin chiliketsuppia.
Helppo ja nopea kesäpäivän ateria!
Suunnitelmissa on ottaa hieman promaisempi ote kebabiin Insanityn opastuksella jossain vaiheessa kesällä.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
TV-illallinen
"Jouduimme" syömään illallisen tv:n ääressä, sillä ruoka valmistui juuri kun Tanssii tähtien kanssa alkoi. (Myös kuva hieman tärähti siinä kiiressä.)
Salaattiin tuli:
- rucolaa
- lollo rossoa
- timjamilihapullia
- viinirypäleitä
- sinihomejuustoa
- oliiviöljyä
- balsamicoa.
Lihapullat valmistin itse. Sekoitin naudan paistijauhelihaan tuoretta timjamia, suolaa ja pippuria. Pyörittelin taikinasta normaalia pienempiä pyöryköitä, jotka paistoin ruskeiksi pannulla. Lihapullat saivat lopuksi kypsyä hetken uunissa 200 °C:ssa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)