Näytetään tekstit, joissa on tunniste cape town. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cape town. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. tammikuuta 2013

Chef Bruce Robertson at The Boat House

Pieni helmi matkalla Kapin niemimaan (Cape Peninsula) kärkeen* on paikka nimeltä Scarborough. Se on pieni suojeltu kylä, jonka ranta on upea. Kylä on niin pieni, ettei siellä ole kuin yksi virallinen ravintola, kahvila ja pieni kioski. Ja jäätelömyyjä rannalla.

Maisema Scarborough'ssa
Maisemien, rannan ja yleisen rennon tunnelman lisäksi kylässä kannattaa pysähtyä sen toisen, epävirallisemman ravintolan takia. Huippukokki Bruce Robertson on nimittäin avannut paikan, jonka konsepti on totutusta poikkeava. The Boat Housen miljöö on Brucen oma koti eli upea merenrantahuvila.

Paikan lämminhenkisyyden ja rentouden aistii jo ensihetkestä, kun Bruce vastaanottaa vieraansa paljain jaloin terassillaan ja kysyy, maistuisiko aperitiiviksi paikallinen, méthode cap classique -menetelmällä valmistettu paikallinen kuohuviini, Miss Molly.

Bruce valmistaa annokset kotikeittiössään silmiesi edessä samalla kun nautit maisemista ja siemailet viiniä. Myös itse ateriointi on kovin kodinomainen; istut todennäköisesti ventovieraiden kanssa samassa pöydässä, jolloin heihin tulee tutustuttua väkisinkin.

Mussel chowder
Bruce tarjoaa viiden ruokalajin lounaita (jollaiselta postauksen kuvitus on näpsitty) ja kolmen ruokalajin illallisia (jollaisella olemme myös olleet, mutta josta ei ole julkaisukelpoista kuva-aineistoa). Paikkaan on tehtävä varaus ja maksu suoritetaan etukäteen. Kuulemma seuraavat vapaat ajankohdat ovat vasta parin kuukauden päässä, mutta tietenkin kannattaa olla häneen yhteydessä, vaikka käyntisi olisi enemmän ex tempore -luontoinen. Meidät hän ainakin sai ängettyä yhdelle lounaalle vajaata viikkoa ennen, vaikka periaatteessa olikin täyteen buukattu.

Fish frikadelle
Bruce itse kertoi panostavansa enemmän lounaaseen. Illallinenkin on tietysti mainio, mutta vähemmän kunnianhimoinen ja rennompi kolmella ruokalajillaan. Kaikessa kuitenkin on teemana lähiruoka: 90 % aterioihin käytetyistä aineksista tulee alle 30 kilometrin säteeltä. Meren äärellä kun ollaan, tarjolla on pääasiassa kalaa ja mereneläviä (karttaen kuitenkin eteläisen Afrikan uhanalaisten kalojen listan, SASSI:n punaisella ja oranssilla merkittyjä lajeja).

Angelfish
Bruce Robertson on Etelä-Afrikan kokkiylpeys, joka on kiertänyt maailmaa ja kokannut kovassa seurassa, mm. Gordon Ramsay'n yhden Michelin-tähden Pétrus-ravintolassa Lontoossa. The Boat Housessa annokset ovat kuitenkin melko yksinkertaisia ja maut puhtaita, tuoden esille raaka-aineiden laadukkuuden ja raikkauden - pientä hifistelyä kuitenkin unohtamatta.

Jälkiruoka, jossa pannacottaa, fzozen creamia, malva puddingia (etelä-afrikkalainen erikoisuus), chocolate liquor saucea ja bee pollenia
Tämä ravintolakokemus (x2) oli kaikin puolin niin miellyttävä, että suosittelen sitä kaikille Cape Pointissa vieraileville.

Juustolautanen
* Oikeastaan voisi sanoa kärkiin, sillä niemen päästä löytyy sekä Cape of Good Hope (Hyväntoivonniemi) että Cape Point (Kapin niemimaan kärki).
Auringonlasku The Boat Housen terassilla

torstai 27. syyskuuta 2012

Fairview

Vierailimme toukokuussa Fairview'n tilalla, joka tunnetaan täällä sekä juustoistaan että viineistään. Suomessa vain viinejä on päässyt myyntiin, ymmärrettävistä syistä. Tilasta on kehittynyt melko suosittu turistikohde tehokkaan brändäyksen johdosta, joten aivan autenttinen etelä-afrikkalainen viinitila se ei ole. Ravintolansa, The Goatshed, takia se on kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen. Ravintolaa suositellaan myös Rossouw's Restaurants -ravintolaoppaassa. Muista kuitenkin tehdä pöytävaraus etukäteen.

Emme olleet ennakoineet varauksella, mutta meillä kävi tuuri ja tarjoilija löysi yhden vapaan pöydän muuten aivan täpötäydestä ravintolasta. Täytyy myöntää, että sinnikkyydelläkin oli osansa; ohitimme nimittäin päättäväisesti ulko-oveen liimatun "we are fully booked" -lapun ja koitimme kepillä jäätä - kerrankin onnistuneesti.

Ruoka on konstailematonta, mutta laadukkaista raaka-aineista huolella tehtyä. Ainakin oma kevyt (heh) lounasannokseni eli (valtava vati) ankanmaksapateeta, salaattia, grillatuja vihanneksia ja mustaherukkahyytelöä oli aivan suussasulava. Ja lähes kaikkia tilan viinejä saa ravintolasta laseittain!
Fairview'n juustovalikoima
Tilalla on myös erillinen myymälä- ja maistelurakennus. Sieltä voi ostaa juustojen ja/tai viinien maistelun erittäin houkuttelevaan hintaan (en muista enää tarkasti, mutta ei maksanut montaa euroa) ja etelä-afrikkalaiseen tapaan maistiaiset ovat runsaita. Maistattajat myös samalla kertovat tuotteiden ominaisuuksista ja valmistuksesta, joten varaa tähän tarpeeksi aikaa. Maistiaisten perusteella ostoskoriimme kertyi useampia juustoja ja viinejä. Fairview'n juustot ovat ihan kelvollisia, vaikkakin hieman kevyitä ja nuoria tällaisen voimakkaampien juustojen ystävän makuun.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Constantia Food & Wine Festival


Lauantaimme kului mukavissa ja onneksi aurinkoisissa merkeissä viinifestivaaleilla Constantiassa, hieman Kapkaupungin keskustan ulkopuolella. Constantia on tunnettu useista laadukkaista viinitiloistaan sekä arvokkaista asuinalueistaan.

Festarit olivat kolmipäiväiset, mutta itse vietimme siellä vain lauantai-iltapäivän. Paikalla oli paljon väkeä, niin lapsiperheitä, hipstereitä kuin vanhuksiakin. Taustalla soi koko ajan livebändi, joten tunnelma oli erittäin menevä.


Ideana oli, että pääsymaksun yhteydessä saa viinilasin ja 20 lipun vihkosen, joilla voi ostaa maistiaisia (1 lippu/maistiainen) eri viinitilojen ständeiltä. Voit myös ostaa kokonaisia lasillisia, pulloja tai laatikoita rahalla, edulliseen hintaan. Maistiaisia kaadettiin erittäin reilulla kädellä, joten lasillisia ei tarvinnut paljon ostella. Kotiinviemisiksi lähti laatikollinen hyväksi havaittua Klein Constantian Sauvignon Blancia. Viini on vielä nuorta, vaikkakin juotavaa, ja kehittyy sekä säilyy vielä 8 vuotta.

Viinitilojen lisäksi ständejä pitivät muutamat ravintolat, joilla oli valikoimissa gourmet-burgereita, -hodareita, sushia, salaattia, bruschettoja yms. Ruokatarjoilultaan tapahtuma muistuttikin paljon Helsingin Flow'ta.

Talven tulon (vuodeanajathan ovat päinvastaiset kuin Euroopassa) huomaa täällä siitä, että auringon laskiessa myös lämpötila tippuu reilusti. Pimeän tulo ajoikin meidät illalliselle sisätiloihin, monien festarikävijöiden jatkaessa yöhön hilpeässä olotilassa :)


perjantai 4. toukokuuta 2012

Yellowtail on kala

Yhtenä maaliskuisena päivänä ehdimme hieman paremmalle lounaalle Kapkaupungin Waterfrontiin Harbour Houseen. Paikka on kuuluisa tuoreesta kalasta ja merenelävistä - etenkin Kalk Bayssa sijaitseva, alkuperäinen ravintola.

Lounasvaihtoehto valikoitui liitutaululta päivän erikoisena: paistettua yellowtailia (suomeksi ilmeisesti piikkimakrilli?). Kyseistä kalaa käytetään täällä paljon tonnikalan sijaan, myös sushissa. Se on erittäin lihaisaa ja maukasta, silti vaalealihaista.


Annos oli aivan loistava. Alla perunapyrettä ja vihreitä papuja, päällä uppomuna.  Vierellä lisäksi pinaattimuhennosta sekä sitruksista majoneesia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...