Näytetään tekstit, joissa on tunniste kikherne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kikherne. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. toukokuuta 2015

Aamiaissämpylät gluteenittomana


Näistä melko nopeista ja gluteenittomiksi sämpylöiksi aivan uskomattoman herkullisista sämpylöistä on tullut luottoreseptini. Sen ansiosta meillä tuoksuu tuoreille, vastapaistetuille sämpylöille nykyään parikin kertaa viikossa. Kaiken huipuksi, uunituoreina ne kelpaavat myös gluteenitoleranteille. Resepti on löytynyt Gluteenitonta leivontaa -blogista ja se on myös helposti muunneltavissa. Saatan hyvinkin käyttää 1/5 jauhoista kikherne- eli gramjauhoja. Myös erilaiset yrtit, esim. rosmariini sopivat sämpylätaikinaan hyvin.

Leivonnan työvaiheita on 3: taikina, nostatus ja paistaminen. Näihin uppoaa minimissään vain vajaa tunti. Itse käytän alkuperäistä reseptiä runsaammin öljyä, mikä mielestäni on avainasemassa rapean kuoren aikaansaamiseksi.

Gluteenittomat sämpylät:

- 2,5 dl lämmintä vettä
- 1 tl psylliumia
- 1 pussi kuivahiivaa
- 1 tl (kukkurallinen) sokeria
- 250 g gluteenittomia jauhoja
- pari rouhaisua suolaa myllystä
- 2 rkl oliiviöljyä.

Sekoita psyllium veteen ja anna turvota pari minuuttia. Sekoita joukkoon ensin hiiva ja sokeri, ja mittaa sitten keittiövaa'alla mukaan jauhot. Lisää suola ja öljy. Sekoita hyvin yhteen sähkövatkaimen leipäkoukuilla (reilu minuutti riittää). Taikinan kuuluu olla aika tahmeaa tässä vaiheessa.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kostuta kädet juoksevan veden alla ja jätä vesi valumaan. Muotoile taikinasta 6-7 sämpylää pellille aina välillä käsiä kostuttaen. Kun kädet ovat kosteat, taikina ei jää käsiin kiinni. Anna sämpylöiden kohota kuumenevan uunin päällä pellillä n. 30 minuuttia, ilman mitään kangasta päällä. Paista 20 minuuttia.

Kun otat sämpylät uunista, laita heti keittiöpyyhe päälle, jotta ne pehmenevät hieman ja anna jäähtyä hetki ennen tarjoamista. Jos olet käyttänyt gramjauhoja taikinassa, sämpylät ovat valmiina melko tummia (kuten kuvassa). Uskalla kuitenkin paistaa niitä koko 20 minuuttia, jotta kuori ehtii paistua rapeaksi.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kaksi eri ruokalajia yhdellä valmistuskerralla

Versio 1: kikherne-linssisalaatti mausteisilla tuoremakkaroilla
Kaikilla ei ole mahdollisuutta lounastaa valmiissa pöydässä, vaan vastuu lounaan valmistuksesta jää omille harteille. Syitä tähän voi olla monia; työpaikalla ei ole omaa ruokalaa tai ravintoloita lähellä, työkiireiden takia ei ole aikaa kuin hotkaista äkkiä jotain näppiksen äärellä jne.

Tässä niksi toteuttaa samanaikaisesti sekä illallinen että seuraavan päivän mukaan otettava (tai kotitoimistolla syötävä) lounas, niiden ollen kuitenkin eri ruokalajit: valmista ruokaisa salaattipohja, jaa se kahteen eri astiaan ja lisää niihin eri pääraaka-aineet.

Pienillä variaatioilla saat hyvin erityyppiset ruokalajit, etkä joudu syömään samaa ruokaa kyllästymiseen asti.

Salaattipohja (riittää illalliseen ja lounaaseen kahdelle):

- kaksi isoa kourallista rucolaa
- kourallinen tuoretta basilikaa
- 2,5 dl punaisia linssejä
- 1 kevätsipuli varsineen TAI 1 punasipuli
- 1 punainen paprika
- 2 chilipalkoa
- 1 prk kikherneitä
- hyppysellinen sormisuolaa
- loraus oliiviöljyä
- rouhittua mustapippuria.

Keitä linssit kypsiksi runsaassa vedessä ja valuta ne. Pilko sipuli renkaiksi, chili pieneksi (siemenineen, jos haluat tulista) ja paprika pieniksi kuutioiksi. Revi rucola ja basilika hieman pienemmäksi. Sekoita kaikki salaattipohjan ainekset.

Versio 1:
- mausteisia tuoremakkaroita

Pilko tuoremakkarat ja paista pannulla kypsiksi. Sekoita lämpimänä salaattipohjaan ja tarjoa heti. Tai jäähdytä, annostele rasioihin ja nauti kylmänä seuraavana päivänä.

Versio 2:
- purkki säilyketonnikalaa
(- pilkottuja kirsikkatomaatteja)

Sekoita tonnikala (ja tomaatit) salaattipohjaan. Syö heti tai annostele eväsrasioihin odottamaan seuraavaa päivää.  

Tärkeä huomautus: muista ottaa eväs aamulla töihin mukaan!

perjantai 12. lokakuuta 2012

Suklaiset kikhernekeksit

Törmäsin Terveen hyvää -blogissa mielenkiintoisilta kuulostaviin kikhernekekseihin. Jauhottomat, mutta täyteläiset keksit - niitä oli aivan pakko kokeilla. Olen monesti korvannut reseptien valkoisia jauhoja kaurajauhoilla, gluteenittomilla jauhoilla yms. Mutta ensimmäistä kertaa vehnäjauhot korvaantuivat kikherneillä. Lopputulos oli hämmästyttävän hyvä.

Jopa ystäväni, joka suhtautui äärimmäisen skeptisesti kokeiluun, söi hänelle maistiaiseksi tuomani keksit muutamassa sekunnissa ja murustakaan jättämättä. Kysyi vielä reseptiä perään :) Suosittelen siis kokeilemaan; lupaan, että yllätyt positiivisesti!

Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Alla sama resepti ilman vaniljasokeria.

Suklaiset kikhernekeksit:
- 1 prk kikherneitä
- 3 rkl maapähkinävoita
- 2 rkl hunajaa
- 2 rkl tummaa kaakaojauhetta
- 2 rkl kookoshiutaleita
- 1/4 rkl leivinjauhetta
- 50 g rouhittua tummaa suklaata
(- hyppysellinen sormisuolaa).

Soseuta kikherneet tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Mittaa sekaan kaikki muut ainekset paitsi suklaa. Sekoita massa huolellisesti ja lisää lopuksi rouhittu suklaa. Muotoile keksit pellille ruokalusikalla ja paista 200 asteessa 10 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä ennen siirtelyä, sillä keksit ovat pehmeitä kuumana. Oikeastaan näistä ei tule kovia tai rapeita edes jäähtyessään, mutta silloin ne ovat helpommin liikuteltavia.
Ryhmäkuva

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...