tiistai 1. lokakuuta 2013

Makea vuohenjuusto-omenapiirakka

Vuohenjuusto-omenapiirakka matkalla uuniin
Jokavuotinen omenasavotta oli tänä vuonna odotettua pienempi, joten aivan valtavasti päänvaivaa omenoiden käyttö ei aiheuttanut. Vähän vajaa 40 kg vietiin tuoremehuasemalle ja loppuja on herkuteltu sellaisenaan sekä pääasiallisesti makeissa jälkiruoissa. Satoa olisi kyllä tullut varmaan n. muutama sata kiloa, mutta tänä vuonna rahkeet eivät riittäneet kaiken sen keräämiseen.

Hain hieman vaihtelua perinteisiin piirakkaohjeisiin soveltamalla joitakin vuosia sitten muistaakseni Glorian Ruoka & Viini - lehdessä ollutta vuohenjuustopiirakkareseptiä. Itse reseptiä en ole tallentanut, mutta idea oli jäänyt vuosiksi muhimaan päähäni - ja nyt oli aika toteuttaa se. Jostain syystä tämä konsepti toimi sekä omasta että mieheni mielestä parhaiten lämpimänä. Seuraavana päivänä kylmänä syöty loppupiirakka ei enää viehättänyt samalla tavalla.

Vuohenjuusto-omenapiirakka:

Pohja:
- n. 50 g voita
- 2 reilua ruokalusikallista maitorahkaa (= n. 1/2 pieni maitorahkapurkki)
- 1,5 dl kaurahiutaleita
- 2 dl jauhoja (itse käytin täysjyväriisijauhoja)
- 2 rkl sokeria
- 1 rkl kardemummaa

 Täyte:
- 1 pkt Chavroux-vuohenjuustoa
- loput pienestä maitorahkapurkista (= n. 2 reilua ruokalusikallista)
- 1 iso tai 2 pientä kananmunaa
- 1/2 mehukkaan sitruunan mehu (+ halutessasi sitruunan kuorta)
- sokeria maun mukaan (itse käytin n. 1 dl)

Päälle:
- omenalohkoja tai -siivuja.

Laita uuni lämpenemään 200 °C:een. Pehmennä voita mikrossa n. 10 sekuntia. Sekoita pehmeään voihin maitorahka, kaurahiutaleet, jauhot sekä sokeri ja kardemumma. Jos taikina vaikuttaa kovin tahmealta, lisää vähän jauhoja. Jos taikina taas tässä vaiheessa on liian kuivan oloista, lisää pikkuisen maitorahkaa/pehmeää voita. Taputtele taikina käsin piirakkavuokaan.

Sekoita täytteen ainekset hyvin ja levitä melko juokseva tahna pohjan päälle. Asettele omenasiivut -tai lohkot kauniisti täytteen päälle. Paista n. 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoamista.

3 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Multa on nyt mennyt kaikki ihan ohi: tämä herkullisen näköinen täydellinen piirakka ja muuttonne Suomeen! *puusilmäilee* Anyways tervetuloa takaisin!

http://essay-writings-service.com kirjoitti...

Loved to read your blog:))

Anonyymi kirjoitti...

Hieno makuyhdistelmä :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...