keskiviikko 6. elokuuta 2008

Kotitekoista sushia



Sushihimon riivaamana ryhdyin eilen nigirien ja makien pyörittelyyn. Tuloksena syntyi lohi- ja tonnikalanigireitä, sekä muutamia erilaisia makirullia; kurkulla (kappa-maki), lohella ja kurkulla, kurkulla ja seesaminsiemenillä sekä pelkällä lohella. Lisukkeena tietenkin garia, wasabia, soijaa sekä vihreää teetä.

Olen aina valmistanut sushiriisin Tokyokanin sivuilta löytyvän reseptin mukaan. Kahdelle tosin riittää mainiosti vain puolet siitä, eli 2 dl riisiä. Sivuilta ja etenkin kaupasta löytyy kaikkea ihanaa. Olen unelmoinut kimonosta jo pitkään...

Sushi on mielestäni myös itse tehtynä mainiota pikaruokaa; ainoa aikaa vievä vaihe siinä on juuri tuo riisin valmistaminen. Muuten ei tarvitse kuin pilkkoa vihanneksia ja leikata kalaa. Makirullienkin valmistaminen käy kerta kerralta nopeammin ja kauniimmin tuloksin.

3 kommenttia:

Insanity kirjoitti...

Sushi olisi hyvää, vaikkei sitä jostain syystä ole tullut koskaan tehtyä.. Oliko hankala saada sushit kestämään kasassa?

Zucchini kirjoitti...

Sushi on yksi lempiruoistani!

Yksi hyvä niksi nigirien tekoon, on kastaa sormet kylmään veteen aina välillä, niin riisiä on helpompi käsitellä eikä se tartu sormiin. Samoin makirullia leikatessa veitsenterä kannattaa huuhdella muutaman kerran leikkauksen ohessa kylmän veden alla, jotta riisi ei tartu veitseen ja makirullat pysyvät pyöreinä.

Samoin levälevy pysyy makirullissa kiinni, kun sen reunan kastelee kevyesti sormen avulla kylmällä vedellä. Tällöin reunat pysyvät kiinni, eivätkä repsota.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Itselläni alussa muoto ei ihan aina vastannut näkemystäni, mutta ei sen väliä, kun maku oli kuitenkin kohdallaan. Tärkeintä on käyttää tuoreita raaka-aineita.

Insanity kirjoitti...

Testaan sushia heti kun aikataulut antavat periksi, aivan varmasti! :)
Kyselit proteiinijauhosta blogissani, sitä saa isoimmista marketeista ja urheiluliikkeistä eri valmistajan valmistamina. Itse käytän Leaderin heraproteiinia, tai vaihtoehtoisesti fastin heraa. (fastin suklaaheraproteiinijauhetta taitaa löytyä lähes kaikista isoimmista marketeista-esim. prismasta..) Fastin suklaaheraa löytyy tämännäköisistä pusseista : http://www.fast.fi/easydata/customers/funcfood/files/kuvapankki/hera80_left_rgb.jpg
Testaa ihmeessä, ihanaa pirtelöissäkin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...