tiistai 3. toukokuuta 2011

Fetatäytteiset lihapullat


Lihapullat on perinteinen arkiruoka, mutta taipuu myös juhlavampaan asuun esim. lakkiaisjuhlien seisovaan pöytään tai ystävien kesken vietettävään tapas-iltaan. Arla Ingman lähestyi minua ja toivoi tapas-reseptejä Apetina-tuotteita hyödyntäen. Seuraavaa reseptiä voi hyödyntää juhlien lisäksi arki-iltana, kun mieli tekee välimerellisempää lihapullaillallista.

Fetatäytteiset lihapullat:
- muutama kevätsipuli varsineen
- 500 g nauta-sikajauhelihaa
- soijakastiketta
- kuivattuja yrttejä, esim. timjamia, rosmariinia ja/tai provencen yrttejä
- mustapippuria
- Arla Apetina kreikkalaista fetaa
- voita ja/tai öljyä paistamiseen.

Sekoita pieneksi pilkottu sipuli, jauheliha sekä mausteet lihapullataikinaksi. Pyörittele lihapullat ja paina sormella niiden sisään pieni pala fetaa. Paista lihapullat voi-oliiviöljyseoksessa kypsiksi. Vaihtoehtoisesti fetan voi murentaa jo alkuvaiheessa taikinan sekaan - tällöin ei kuitenkaan synny yllätysmomenttia lihapullia syödessä.

Lihapullien lisukkeeksi valmistin perunamuusin, jonka sekaan murensin fetaa. Se toi mukavan suolaisen lisämaun ja välimerellisen vivahteen.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...