maanantai 9. toukokuuta 2011

Marinoitu lampaanpaisti

Pääsiäisateriallemme valmistui paisti erittäin perinteisestä kauden raaka-aineesta eli lampaasta. (Mistäköhän muuten johtuu, että lammasta ja karitsaa syödään erityisesti juuri Pääsiäisenä?) Inspiraatiota paistin valmistukseen löysin Pääsiäisen alla ilmestyneen Annan reseptistä, jota kuitenkin muokkasin omiin mieltymyksiini sopivaksi.

Yrttimarinoitu lampaanpaisti:

- luuton lampaanpaisti (n. 1,2 kg)
- 1-2 dl punaviiniä
- tuoretta timjamia
- suolaa & mustapippuria
- valkosipulia.

Laita lampaanpaisti sekä marinadin ainekset esim. muovipussiin ja kylmään noin vuorokaudeksi. Voit tehdä lihaan veitsellä pieniä viiltoja, joihin työnnät valkosipulinkynnet tai vain antaa niiden olla pussissa irrallaan.

Ennen kypsennystä, ota paisti hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpenemään. Laita paisti uunivuokaan marinadeineen. Kypsennä paistia ensin 220 °C:ssa 10 minuuttia ja laske sitten uunin lämpöä 150 asteeseen. Anna paistin paistua noin tunnin. Huomaa, että kypsennysaikaan vaikuttaa merkittävästi paistin koko. Jos paistin onnistuminen on erittäin tärkeää, eli teille on tulossa vaikka illallisvieraita, kannattaa käyttää paistomittaria. Paistin saavuttaessa 62-65 asteen lämpötilan, ota paisti pois uunista, laita se folioon ja anna vetäytyä rauhassa. Tällöin liha on sisältä vielä väriltään rosé.

Sillä aikaa, kun paisti vetäytyy folion suojissa, voit valmistaa lisukkeen. Nosta uunin lämpötila 200 °C:een. Pilko perunoita lohkoiksi uunivuokaan. Sekaan voi laittaa myös salottisipulia, valkosipulia ja halkaistuja tomaatteja. Lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta tuoreella timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Anna kypsyä uunissa noin 30 minuuttia. Kannattaa kokeilla veitsellä, milloin perunat ovat kypsiä.


Paisti on hyvää myös kylmänä. Kuvassa paisti seuraavana päivänä eli ensimmäisenä pääsiäispäivänä, jolloin nautimme ensimmäistä kertaa aterian ulkona tänä kesänä.

P.S.
Muistathan käydä osallistumassa vielä synttäriarvontaan. Vastausaikaa on torstai-iltaan saakka.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...