Alkupalaksi söin talon pateeta. Tykkään yleisesti ottaen todella paljon pateista, joten en edes miettinyt muita alkupalavaihtoehtoja. Valintani osui todella nappiin. Patee oli rakenteeltaan juuri sellaista, kuin sen mielestäni tulee olla; samettisen pehmeää ja suussa sulavaa, mutta seassa mureita ja lihaisia paloja. Maku oli pehmeä ja sopivan yrttinen. Muutamia kertoja elämässäni olen saanut kokea niin upeita makunautintoja, että ne ovat tuoneet spontaanisti hymyn huulilleni. Tämä oli yksi sellainen kokemus. Myös tarjoilijan ehdottama viini sopi erinomaisesti annokseen, valitettavasti vain sen nimi ei jäänyt mieleeni. Mieheni nautti alkuun crisp pig's head -annoksen, mikä sekin kuulemma oli hyvää.
Pääruoaksi valitsin hieman tylsästi pihvin, sillä muuten olin syönyt matkalla paljon kalaa. Periaatteessa annoksessa ei ollut mitään vikaa, mutta olisin odottanut jotain hieman mielikuvituksellisempaa, ainakin esillepanon suhteen. Liha oli kuitenkin aivan erinomaista, samoin lisukkeena olleet kasvikset (pinaattia, punajuurta ja salaattisikuria).
Lopuksi nautimme juustolautasen, jolta löytyi ainakin Pont l'Evequeä ja Bleu des Caussesia. Näistä erityisesti jälkimmäinen oli minun makuuni. Espressot siirryimme nauttimaan samalla kadulla sijainneeseen pieneen italialaiskahvilaan/ -baariin, josta olisi myös saanut erittäin herkullisen näköistä tiramisua, jos vain olisi jaksanut sitä syödä.
Kaiken kaikkiaan Michelin-kokemus oli todella positiivinen. Palvelu oli formaaliudesta huolimatta rentoa. Lisäksi kaikki toimi ripeästi ja miellyttävästi; tarjoilijaan ei tarvinnut kuin ottaa katsekontakti, niin hän jo tiesi, mitä halusin. Ja tarjoilijoita todellakin oli riittävästi; seurasimme heidän työskentelyä ja huomasimme kaikilla olevan jonkun erityistehtävän. Erityisesti silmiini pisti ja myötätuntoni herätti tarjoilija, jonka tehtävänä oli selvästi vain tuoda annokset keittiöstä ylös ja ojentaa ne pöytään vievälle tarjoilijalle. Lisäksi hän myös kuljetti likaiset astiat takaisin alas keittiöön. Positiivista oli myös se, että tarjoilijamme ehdotti miettimämme viinin tilalle annoksiin paremmin sopivaa ja hintaluokaltaan hieman alhaisempaa viiniä. Se olikin aivan nappi.
Ihmetyksen aihe oli kanssasyöjien pukeutuminen; useammallakin (miehellä) oli lenkkarit jalassa ja trikoinen Puman tai Niken t-paita. Vaikkakin se on minulle aivan sama, miten muut pukeutuvat, haluan ainakin itse laittaa jotain siistimpää päälle ravintolaan syömään mennessä. Pikkutakkia en miehellä välttämättä vaatisi, mutta ehkä kauluspaidan kuitenkin. Tiedä sitten, oliko kyseessä kulttuuri- vai vain henkilöiden väliset erot. Muistaakseni ainakin Hans Välimäki pitää tiettyä vaatimustasoa asiakkaidensa pukeutumiselle tähtiravintolassaan, mutta koko ilmapiiri on siellä muutenkin jäykempi.
4 kommenttia:
tosta vaatetusjutusta.. ulkomailla taitaa olla paljon rennompi meno monesti hyvinkin hienoissa ravintoloissa koska niihin tullaan nauttimaan ruokaa eikä näyttäytymään.. suomessa homma taas taitaa olla vähän toiste päin.
ittellä on kyllä kauluspaita aina, olen ravintolassa tai en :)
Tuohon vaikuttaa varmasti myös se, että ulkomailla tähtipaikkoihinkin voi mennä syömään omalla rahalla, mutta Suomessa oikein ei. Vitsailtiin juuri kaverin kanssa, että raaskittais ehkä mennä Chez Dominiqueen lounaalle, jos ei otettais viinejä :)
Me käytiin kans tuolla vuosi sitten ja ihastuttiin. http://sillasipuli.blogspot.com/2010/08/arbutus-ja-lontoon-muita-herkkuja-33.html
Pukeutuminen ja kaikki oli tosi rentoa. Siitäkin tykättiin!
Wau, mikä yhteensattuma! Oon varmaan silloin viime vuonna lukaissut tuon teidän postauksen, mutta ravintolan nimi ei silloin jäänyt mieleen. Tätä kehuttiin ihan Times-lehteä myöten, joten uskaltauduin varaamaan pöydän. Olin yllättynyt, että onnistuin sen saamaan vain muutaman päivän varoajalla.
Lontoo on aivan ihana ruokakaupunki mun mielestä. En syönyt kertaakaan huonoa ruokaa. Sama juttu viime vuonna Bathissa. Myytti englantilaisen ruoan huonoudesta saa kyllä joutaa roskiin!
Lähetä kommentti