torstai 29. syyskuuta 2011

Sienitäytteiset savoijinkaalikääryleet


Syksy on mielestäni todella inspiroivaa aikaa etenkin ruoan suhteen. Sieniä kun on lähimetsästä löytynyt enemmän kuin tarpeeksi, niille on täytynyt keksiä paljon käyttöä. Nähtyäni kaupassa herkullisen näköisiä savoijinkaalikeriä, päätös illallisesta oli helppo. Muistelin myös lukeneeni jostain, että savoijinkaali on tavallista keräkaalia pehmeämpää ja ettei sitä siksi tarvitsisi aluksi keittää kääryleitä tehdessä. Kun tällaiset alkuvalmistelut jättää väliin, kääryleetkin valmistuvat melko nopeasti (jos nyt ei lasketa uunissa kypsymiseen menevää aikaa) ja vaivattomasti.

Suppilovahvero-jauhelihatäytteiset kaalikääryleet:

- voita/öljyä/molempia paistamiseen
- 1,5 l suppilovahveroita
- 1 iso tai 2 pientä sipulia
- 400 g paistijauhelihaa
- suolaa & pippuria
- yrttejä (esim. tuoretta timjamia tai kuivattuja provencen yrttejä)
- savoijinkaali
- voita
- siirappia.

Paista sienet voissa kovalla lämmöllä ja annan nesteen haihtua. Lisää sitten sipulit ja pian perästä jauheliha. Paista liha kypsäksi ja mausta. Kuori savoijinkaalista lehtiä yksi kerrallaan ja poista niistä kovin ruotikohta. Täytä lehdet sieni-jauhelihaseoksella ja kääri kääryleiksi. Laita kääryleiden päälle nokareet voita ja valuta siirappia. Paista 175 °C:ssa n. tunti. Tarjoa puolukkasurvoksen kanssa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...