perjantai 16. syyskuuta 2011

Ankan rintafilettä ja vihreä salaatti

Ankka on herkullinen lintu ja sen rintafileistä saa helposti yksinkertaisen mutta maukkaan perjantai-illallisen. Sen maku on hienostunut ja esim. broileriin verrattuna riistainen. Viereen sopii hyvin perinteinen vinaigrettellä maustettu vihreä salaatti.

Ota ankan rintafileet huoneenlämpöön seisomaan ajoissa, mielellään pari tuntia ennen paistamista. Tee fileen rasvapuolelle viillot lihaan asti. Aloita paistaminen rasvapuoli alaspäin ja paista kunnes rasvan pinta on ruskistunut ja rapea. Tässä vaiheessa, ennen fileen kääntämistä, kaada pannulta ylimääräinen rasva esim. kahvikuppiin (ei kuitenkaan viemäriin tai muovirasiaan; viemäri voi tukkeutua kovettuvasta rasvasta ja muovi sulaa). Paista vielä rasvattomalta puolelta muutama minuutti. Paistamisen jälkeen kääri fileet yksittäin folioon ja anna levätä noin vartti. Voit tänä aikana kääntää filettä muutaman kerran ylösalaisin, jotta lämpö leviää ja file kypsyy tasaisesti. Tällä tekniikalla file jää sisältä roseeksi, mikä on mielestäni sille paras kypsyysaste. Mausta lopuksi sormisuolalla ja pippurilla.

Fileiden levätessä voi valmistella salaatin. Sekoita kulhossa eri salaattilajeja ja vinaigrette. Voit myös vuolla sekaan parmesanista lastuja, jos jääkapista sattuu sitä löytymään (tai vaikka pecorinoa).

Vinaigrette:
- 2/3 oliiviöljyä
- 1/3 vaaleaa balsamicoa
- 1 tl dijonia
- suolaa & pippuria.

2 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Vietin keväällä nelisen kuukautta Wienissä, ja lähikaupassa ankan rinta maksoi suunnilleen 8 euroa kilolta... Joten tuli paisteltua useamman kerran ja on kyllä hyvää! Ei kaipaa juurikaan muuta kuin pippuria ja suolaa (ja ehkä tuoretta rosmariinia) ja vihreän salaatin vierelleen. mmmm...

La fille du vent kirjoitti...

Oi että, aika eri hintaluokissa mennään, vaikka tämä oli tarjouksessa. Söisinkin varmasti useammin, jos kukkaron nyörit antaisivat myöten :)

Ja totta, rosmariini kävisi hyvin seuraksi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...