torstai 15. marraskuuta 2012

Maailman helpoin suklaajälkiruoka

  

Herkkuhammasta kolotti taas perjantai-iltana ja yritin keksiä kaapissa olevista aineista jälkiruokaa. Nettikään ei toiminut (kiitos Etelä-Afrikan toimivan infrastruktuurin), joten piti turvautua suppeaan keittokirjavalikoimaamme.

Pelastus löytyi Sophie Dahlin kirjasta From season to season. Sophien suklaakohokasresepti joutui dramaattiseen yksinkertaistamiskäsittelyyn, mutta onnistui siitä huolimatta upeasti. Oikeastaan niin upeasti, että taidan valmistaa souffléet jatkossakin tällä uudella minimalistisella tavalla :)

Sophien tyylillä taikinamassaan olisi tullut alla olevan version lisäksi keltuaisia ja hienoa sokeria. Keltuaiset käytin kuitenkin illallisen ceasar-salaatin kastikkeeseen, joten minulla oli vain valkuaisia jäljellä. Ja makeutta ajattelin olevan suklaassa ihan riittävästi.

Kahden raaka-aineen suklaasoufflé (kahdelle):

- 2 valkuaista
- 50 g tummaa suklaata.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa. Taittele valkuaisvaahto sulan suklaan sekaan varovasti. 

Jaa massa annosvuokiin ja paista 150 asteessa n. 15 minuuttia. Tarjoa pilkottujen mansikoiden ja Amarula-liköörin kanssa.


8 kommenttia:

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Minullakin on yksi Sophie Dahlin kirj (Miss Dahl's Voluptuous Delights), jossa on ihana leipäohje. Se on niin helppokin. Muutenkin kirjaa oli ihan hauska lukea.
Pitäisi varmaan hankkia häneltä tämäkin.

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Niin ja piti vielä sanomani, että tämäkin ohje näyttää yksikertaiselta, mutta herkulliselta.

Jonna kirjoitti...

Tämä on kyllä yksinkertaisuuden huipentuma, kaksi ainesosaa ja tuloksena kohokas. Hienosti varioitu.

La fille du vent kirjoitti...

Minna: Sophien reseptit on ihanan simppeleitä, silti maukkaita. Mulla on taas hankintalistalla tuo Miss Dahl's Voluptuous Delights :)

Jonna: Tämän onnistuminen yllätti erittäin positiivisesti. Hyvä ässä hihassa, jos tulee ylläri-illallisvieraita!

Riitta kirjoitti...

Wow, en olisi uskaltanut lähteä kokeilemaan vain kahdella raaka-aineella, ihan huippua!

La fille du vent kirjoitti...

Riitta: Mitä sitä ei kokeilisi makeannälän taltuttamiseksi :D

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Kun resepti on noin yksinkertainen, niin siinä on jotain tosi kaunista.

La fille du vent kirjoitti...

Ankerias: Ja mieletön onnistumisen tunne :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...