maanantai 10. joulukuuta 2012

Kulinaristin päivä Johannesburgissa

Johannesburg on monelle vain pikainen välilasku matkalla Kapkaupunkiin, safareille tai syvemmälle Afrikkaan. Älä kuitenkaan kiirehdi määränpäähäsi, vaan varaa ainakin vuorokausi tutustua kultaiseen kaupunkiin (eGoli zuluksi).

Johannesburg on historiaa huokuva, tiukasti nykyhetkessä elävä miljoonakaupunki. Se on ollut usein otsikoissa negatiivisista syistä, mutta älä anna sen asettaa liikaa ennakkoluuloja. Suurin osa rikoksista tapahtuu paikallisissa slummeissa eli townshipeissä, joihin turisteilla ei ole yksin asiaa.

Aamiainen

Suuntaa aamiaiselle Parkhurstin trendikkäälle 4th Avenuelle, jossa riittää kadulle levittyviä ravintoloita, kahviloita ja pikkuliikkeitä toinen toisensa jälkeen. Istahda vaikka Vovo Teloon tai Niceen
Aamukahvi Vovo Telossa

Lounas

Siirry lounaalle lauantaisin järjestettävälle Neighbourgoodsmarketille Braamfonteiniin, jossa voit ostaa yhdestä kojusta herkullisen ruoka-annoksen ja toisesta sen seuraksi paikallista viiniä. Sulattele ateriaa viereisessä 70 Juta Street –keskuksessa, joka pitää sisällään valokuvanäyttelyitä, muotia, designia, kahvilan ja työtiloja.
Ostereita ja kuohuvaa Neighbourgoodsmarketilla

Auringonlaskudrinkit

Sundownersit ovat suosittuja koko maassa ja upea tapa aloittaa ilta. Bongaa vihreä välähdys Westcliff-hotellin Polo Barin terassilta tai Hyde Parkin Sun-hotellin Pool Deckiltä. Mene ajoissa tai varaa pöytä etukäteen. Etenkin perjantai-iltaisin paikat ovat äärimmäisen suosittuja. Huomaa, että aurinko laskee Jozissa (kuten paikalliset sitä tuttavallisesti kutsuvat) aikaisin; keskitalvella eli kesäkuun lopussa viiden jälkeen ja keskikesällä eli joulukuun lopussa seitsemältä. 
Auringonlasku Hyde Parkissa

Illallinen

Päätä päivä fine diningin merkeissä DW Eleven-13–ravintolassa. Suosittu ravintola on valittu maan kymmenen parhaan ravintolan joukkoon, joten muista tehdä pöytävaraus ainakin pari viikkoa etukäteen.
Jälkiruoka DW eleven-13:ssa


Teksti on tilaustyö Skyscanner-lentohakupalvelulle, josta se löytyy lyhyemmässä muodossa.

torstai 6. joulukuuta 2012

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Karjalanpiirakat munavoilla ja persiljalla
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vietän (tai asun) itsenäisyyspäivän muualla kuin Suomessa. Ensimmäistä kertaa kuitenkin panostan siihen "juhlaruokien" muodossa. Eilen leivoin karjalanpiirakoita (huh, mikä homma!) ja illaksi olen ostanut kylmäsavulohta. Erittäin suomalaista, eikö!


Itse asiassa karjalanpiirakat ovat olleet to do -listalla jo pidemmän aikaa, mutta ruisjauhojen saatavuus on täällä heikohko, joten olen joutunut etsimään sitä useammasta paikasta. Eilen vihdoin löysin niitä yhdestä apteekista, jossa on todella suuri health food -osasto. Eikä hintakaan päätä huimannut, n. 3,2 €/2,5 kg.

Karjalanpiirakat ennen uunia
Piirakoiden teossa noudatin Nannan perusteellista ohjetta. Kuoritaikinaan tosin laitoin pari desiä vähemmän jauhoja, koska taikina vaikutti tarpeeksi kiinteältä ilmankin. Piirakat onnistuivat todella hyvin ensikertalaiselta, mutta olihan se kaulitseminen, täyttäminen ja rypyttäminen puuduttavaa hommaa yksin. Ensi kerralla otan ehdottomasti apulaisen tai ainakin juttuseuraa prosessiin.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Ensimmäinen ruisleipäni

Uunituore ruisleipä
Juuri kupli oikeaoppisesti viidentenä päivänään, joten pääsin varsinaisen leivän tekoon. Ensin täytyi kuitenkin tehdä esitaikina ja antaa sen levätä lämpimässä ainakin 12 tuntia.

Esitaikina (yhteen ruislimppuun):

- 0,5 dl juurta
- 0,5 dl vettä
- 1,5 dl ruisjauhoja.

Pro-leipureista poiketen ilmoitan aineiden määrät grammojen sijaan desilitroissa. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että en halunnut yhtä leipäkokeilua varten ostaa vaakaa. Yllä oleviin mittoihin pääsin hyödyllisen konvertointisivun avulla.
Esitaikina
Sitten itse leipomiseen. Monelta taholta saadun blogikannustuksen rohkaisemana ryhdyin vaivaamaan taikinaa. Kuikuilin jälleen ohjeita Jauhot suussa -blogista, mutta joko konvertoin mitat aivan pieleen tai taikinani vain käyttäytyi täysin eri tavalla (onhan jauhoissakin eroja); jouduin nimittäin lisäämään jauhoja useaan otteeseen lisää - kokonaisuudessaan lähes tuplasti vesimäärään verrattuna.

Ruisleipä:
- esitaikina
- 1,5 dl vettä
- n. 3 dl ruisjauhoja
- kaksi hyppysellistä suolaa.

Yritin seurata taikinan käytöstä ja välttää liikaa jauhojen käyttöä. Lisäsin jauhoja vain niin kauan, että se oli jotenkuten käsin vaivattavaa, mutta kuitenkin vielä kosteaa. Lopulta vaivasin taikinaa vain vaivaiset (pun intended) 7 minuuttia ja laitoin taikinan lepäämään reiluksi tunniksi lämpimään paikkaan.

En tiennyt yhtään, minkälaista taikinan tulisi koostumukseltaan olla ja koska vaivaaminenkin jäi vähäiseksi, olin melko varma, että kokeilu ei olisi kovin onnistunut.

Taikinan noustua, paistoin sitä 200 asteisessa uunissa tunnin. Kesken paiston uunista alkoi tulvia herkullinen ruisleivän tuoksu - silloin tiesin, että olin tehnyt ainakin jotain oikein.

Leipä oli vielä tulikuumaa, kun leikkasin siitä kantapalan. Sivelin sille reilusti voita ja maistoin. Leipä maistui aivan oikealta ruisleivältä! Rakennekin oli oikeanlainen.

Terveiset kaikille tutuille, jotka ovat tulossa täällä käymään: pyyhkikää tuliaislistalta pois Ruis 100! :D

lauantai 24. marraskuuta 2012

Hapanjuuri

Ensimmäiset kuukaudet expattina julistin itsevarmasti, etten sitten kaipaa tai tule kaipaamaan Suomesta erityisesti mitään ruokia. Kuinkas sitten kävikään...

Kun sekä ensimmäisestä että toisesta tuliaislähetyksestä oli unohtunut 100% ruisleipä, alkoi ruisleivän himo käydä ylitsepääsemättömäksi. Epätoivoisena ryhdyin googlaamaan ruisleipäohjeita. Apu löytyi onneksi Jauhot suussa -blogista. Hapanjuureni on jo muhimassa ja sen pitäisi olla sunnuntaina käytettävissä.

Hapanjuuri neljäntenä päivänä
Nyt pitäisi enää keksiä, miten saan työstettyä leipätaikinan käsin sopivaksi, sillä en omista minkään sortin leipä- tai monitoimikonetta. Hyviä neuvoja otetaan vastaan!

torstai 22. marraskuuta 2012

Pehmeä sosekeitto paahdetusta kukkakaalista ja valkosipulista


Ihastuin Honest Cookingista lukemaani ideaan paahdetusta kukkakaali-valkosipulikeitosta. Makeaksi paahdettu valkosipuli on niin herkkua, että pitihän tällaista keittoa kokeilla. Honest Cookingin reseptistä en vienyt muuta kuin idean paahtamisesta, muuten keiton keittely meni ihan omilla linjoilla.

Kukkaali-valkosipulikeitto (kahdelle lounaaksi/ neljälle alkupalaksi):

- 1 kukkakaali
- 1 kokonainen valkosipuli
- oliiviöljyä
- 2 dl kermaa
- 25 g parmesaania
- 1/2 sitruunan mehu
- suolaa & pippuria.

Pilko kukkakaali nupuiksi ja leikkaa valkosipulista päältä ihan ohuesti pieni siivu pois siten, että kynsien päät leikkaantuvat. Laita kukkakaali ja valkosipuli uunipellille tai uunivuokaan, lorauta päälle oliiviöljyä ja paista 150 asteessa noin 45 minuuttia. Vahdi kuitenkin, etteivät ne ruskistu liikaa.

Laita paahtamasi kukkakaali ja kuoritut valkosipulinkynnet kattilaan, kaada vettä päälle siten, että ne juuri ja juuri peittyvät, ja keitä n. 10 minuuttia. Lisää kerma ja anna keiton vielä kiehahtaa kevyesti. Soseuta ja mausta suolalla, pippurilla, parmesaaniraasteella sekä sitruunamehulla.

Jostain syystä tämä keitto vaati mielestäni hieman normaalia enemmän suolaa, joten tarkista suolan määrä maistelemalla ennen tarjoamista.

torstai 15. marraskuuta 2012

Maailman helpoin suklaajälkiruoka

  

Herkkuhammasta kolotti taas perjantai-iltana ja yritin keksiä kaapissa olevista aineista jälkiruokaa. Nettikään ei toiminut (kiitos Etelä-Afrikan toimivan infrastruktuurin), joten piti turvautua suppeaan keittokirjavalikoimaamme.

Pelastus löytyi Sophie Dahlin kirjasta From season to season. Sophien suklaakohokasresepti joutui dramaattiseen yksinkertaistamiskäsittelyyn, mutta onnistui siitä huolimatta upeasti. Oikeastaan niin upeasti, että taidan valmistaa souffléet jatkossakin tällä uudella minimalistisella tavalla :)

Sophien tyylillä taikinamassaan olisi tullut alla olevan version lisäksi keltuaisia ja hienoa sokeria. Keltuaiset käytin kuitenkin illallisen ceasar-salaatin kastikkeeseen, joten minulla oli vain valkuaisia jäljellä. Ja makeutta ajattelin olevan suklaassa ihan riittävästi.

Kahden raaka-aineen suklaasoufflé (kahdelle):

- 2 valkuaista
- 50 g tummaa suklaata.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa. Taittele valkuaisvaahto sulan suklaan sekaan varovasti. 

Jaa massa annosvuokiin ja paista 150 asteessa n. 15 minuuttia. Tarjoa pilkottujen mansikoiden ja Amarula-liköörin kanssa.


tiistai 13. marraskuuta 2012

Lammaslihapullat ja samettinen yrttibataattimuusi


Sunnuntai-iltana herkuttelimme kotiruoalla eli lihapullilla ja muusilla. Edelliset viikot ovat menneet lähinnä ravintoloissa syöden, joten oli ihana palata taas keittiöön ja syödä itse tehtyä ruokaa.

Teen usein lihapullat pelkästään naudan jauhelihasta, mutta käytän mielelläni myös muita lihoja, jos niitä on saatavilla. Lähilihakaupassa oli tällä kertaa tarjolla lammasta, joka vielä näytti mukavan rasvaiselta, joten menu muotoutui sen mukaan.

Suomessa myytävä lampaan jauheliha on yleensä melko rasvatonta, joten siellä korvaisin osan lampaasta nauta-sikajauhelihalla tai lisäisin sekaan pieneksi pilkottua, paistettua pekonia.

Lammaslihapullat:

- 6 minikevätsipulia TAI 1 normaalikokoinen kevätsipuli varsineen
- 2 valkosipulinkynttä
- reilu nokare voita (x2)
- 500 g lampaan jauhelijaa
- suolaa & pippuria.

Pilko kevätsipuli renkaiksi sekä murskaa ja pilko valkosipuli pieneksi. Kuullota niitä voissa miedolla lämmöllä reilu 5 minuuttia, kunnes pehmeitä.

Lisää kuullotetut sipulit jauhelihan sekaan ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Pyörittele lihapullamassasta pullat ja paista ne voissa pannulla kypsiksi. Varo kuitenkaan paistamasta liian kauan, jotta ne eivät kuivuisi.

Yrttibataattimuusi:

- 3 keskikokoista bataattia
- loraus kermaa
- n. 30 g parmesania raastettuna
- 2 reilua kourallista tuoretta basilikaa
- 2 reilua kourallista rucolaa.

Keitä kuoritut ja pilkotut bataatit reilussa vedessä pehmeiksi. Keittoaika riippuu bataattipalojen koosta. Kaada lähes kaikki keitinvesi pois, mutta jättä kattilan pohjalle n. sentin verran nestettä. Lisää bataattien joukkoon reilu loraus kermaa ja soseuta bataatit.

Mausta sose raastetulla parmesanilla ja ronskisti pilkotuilla basilikalla ja rucolalla. Halutessasi voit vielä surauttaa lopuksi koko muusin tasaiseksi, jos et pidä yrttisattumista. Juustossa on sen verran suolaa, ettei muusi välttämättä tarvitse sitä lisää, mutta tarkista kuitenkin maku ennen tarjoamista.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Mitä ihmettä, nectarcots?

Luulin napanneeni kaupasta rasiallisen aprikooseja. Kotona vasta selvisi, että ne olivatkin nectarcotseja (nektarkoosi suomeksi?). Ihan hyviä kyllä; sekä nektariinin että aprikoosin maku oli selvästi tunnistettavissa. Silti haikailen edelleen ihan tavallisten aprikoosien perään...

Mikä on maukkain tai hulluin risteytys mitä sinä olet maistanut?

torstai 8. marraskuuta 2012

Reissussa

Lempeä viidakon kuningatar
Ensimmäiset vieraat Johannesburgin kodissamme ovat nyt jo takaisin Suomessa ja varmaan edelleenkin pyörryksissä ohjelmantäyteisestä viikostaan. Suunnittelimme tekemistä nimittäin sen mukaan, mitä kaikkea Etelä-Afrikassa käydessä olisi meidän mielestä ehdottomasti nähtävä. Listasta tuli pitkä.

Tiukasta aikataulusta huolimatta ehdimme mm. käydä safarilla, tutustuttaa vieraamme Johannesburgiin, lentää Kapkaupunkiin, vierailla useammalla viinitilalla, nähdä valaita Hermanuksessa ja hylkeitä Kalk Bayssä (safarin villieläimistä puhumattakaan) sekä syödä ostereita, springbokia ja biltongia.

Nyt kuitenkin koittaa paluu arkeen.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Ruokakaupassa Etelä-Afrikassa (osa I): Food Lover's Market


Monissa blogeissa onkin jo käyty ruokakaupassa ulkomailla. Ruokakauppakuvauksia on ollut erittäin mielenkiintoista lukea, sillä usein uusissa maissa vieraillessani to do -listalla onkin juuri ruokakaupassa käyminen. Mielestäni siten pääsee tutustumaan paikalliseen arkeen hieman pintaa syvemmälle.

Etelä-Afrikkalaisia ruokakauppoja kuvatessani, en voi olla kirjoittamatta useammasta kauppaketjusta. Ne nimittän eroavat huomattavasti toisistaan mm. esillepanossa, tuotevalikoimassa, laadussa ja hinnassa, ja ne onkin selvästi kohdistettu eri kuluttajasegmenteille.

Ensimmäiseksi haluan esitellä lempikauppani, Food Lover's Marketin, joka kuitenkaan ei kuulu arkeeni. Käyn siellä vain kerran tai pari kuussa, sillä ajomatkaa kertyy 40 minuuttia (mikä ei sinänsä ole matka eikä mikään täällä). Kyseisestä kaupasta, siis ketjun lippulaivamyymälästä Nicolway Bryanston -kauppakeskuksessa voi löytää oikeastaan mitä tahansa.

Vihannes- ja hedelmäosasto on valtava ja laadukas. Etelä-Afrikassa tyypillisesti sesongit vaikuttavat voimakkaasti siihen, mitä tarjolla on. Suurin osa tuotteista on kotimaisia ja vain yksittäisiä tuotteita tuodaan ulkomailta (ne ovatkin sitten verotuksen takia hinnoissaan!). Ilmastosta johtuen valikoima vaikuttaisi silti olevan laaja ympäri vuoden. Tällä hetkellä hedelmistä sesongissa ovat mm. persikat, nektariinit, mansikat ja melonit; vihanneksista parsa.

Kala- ja lihaosastot ovat esillepanoltaan näyttävät sekä valikoimaltaan laajat ja laadukkaat (niistä ei valitettavasti kuvamateriaalia). Yllättäen hinnat ovat FLM:ssa melko edullisia, vaikka muuten miellänkin sen premium-tason paikaksi.

 
Kala- ja lihatiskien jälkeen päästäänkiin lempiosastolleni eli oliiviöljyhanoille.  Öljyjä on kahdeksaa erilaista, muistaakseni 6 paikallisia ja loput kaksi Italiasta. Kaikkia saa maistella vapaasti ennen ostopäätöstä. Voit tuoda mukana omat lasipullot tai myyjä pullottaa öljyn kaupan vihreisiin peruslasipulloihin. Öljyt ovat toinen toistaan maukkaampia, joten on aina vaikea valita, mitä ottaisin. Viimeksi lähti mukaan kolme pullollista :)


Öljyjen jälkeen onkin sitten tiedossa leipä- ja leivonnaisosasto sekä valmisruoat. Mistään ankeista lihaperunasoselaatikoista ei kuitenkaan ole kyse, vaan valmiista raikkaista ja maukkaista ateriakomponenteista, joista voi yhdistellä mieluisan take away -annoksen.


Ennen kassoja löytyy vielä hyvä valikoima juustoja, erilaisia leikkeleitä ja käsintehtyjä konvehteja. Karkkiosastolta voi myös valita pussiinsa M&M -karkkeja väreittäin.

Lisää kauppaesittelyitä tiedossa, stay tuned!

P.S. Blogin päivitystahti hiljenee hieman seuraavaksi pariksi viikoksi, sillä saamme vieraita Suomesta - ensimmäiset Jo'burgissa!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Blogi-reality: arjen ruokapäiväkirja

Liemessä-blogin Jenni haastoi ruokabloggaajat raportoimaan yhden arkipäivän syömisistään totuudenmukaisesti ja kaunistelematta.

Tässä siis vastaukseni haasteeseen: La fille du ventin ruokapäiväkirja maanantaina 22.10.2012.

Aamiainen

Herään aina aamuisin niin myöhään kuin mahdollista, vaikka se olisikin pois aamiaiseen (hiusten laittoon ja meikkaamiseen) käytettävästä ajasta. Ehdin kuitenkin keittää meille kananmunat (5 minuutin), jotka hotkaisemme ennen kuin heitän mieheni toimistolle. Yhden auton taloudessamme sääntönä on, että jos haluan päivällä liikkua kodin ulkopuolella (mikä Johannesburgissa edellyttää autoa), on minun kuskattava mies töihin.

Palaan kotitoimistolle ennen yhdeksää ja laadin maanantain to do -listan. Lista on pitkä, joten ryhdyn heti töihin.

Välipala

Yhdentoista maissa havahdun kamalaan nälkään ja syön välipalan tai oikeastaan aamiaisen jatkeen eli banaanin ja manteleita.

Lounas


Nälkä ei oikeastaan mennyt välipalallakaan ohi, mutta työskentelen vielä niin pitkään, kunnes en enää kestä nälkääni. Kello on yli yhden. Jääkaapista löytyy onneksi edellisen päivän kanasalaatin rippeet, joten syön ne. Tehdäkseni lounaasta näennäisesti terveellisemmän, ripottelen salaatin päälle siemensekoitusta. Poikkeuksellisesti otan ruokajuomaksi lasin viikonlopulta jäänyttä Pepsi Maxia.

Lounaaseen kuluu puolisen tuntia, sillä luen samalla edellisen viikon Nytin. Nappaan myös viimeiset hedelmäkarkit kulhosta.

Välipala

Olemme sopineet mieheni kanssa menevämme illalla yhdessä kuntosalille. Jotta jaksaisin hyödyntää salikäynnin, on minun syötävä neljän maissa jotain välipalaa. En halua syödä jogurttia enkä toista banaania, joten kaivan kaapista kuivatun hedelmäpatukan (viikunaa ja aprikoosia).

Tajuan, etten ehdi enää tänään kauppaan tekemään illallisostoksia, sillä kaupat sulkevat ovensa täällä jo kuudelta. Pistän siis edellisenä päivänä paistetun, puoliksi syödyn kanan kiehumaan liemeen, jossa on sipuleita, valkosipulia, jeeraa, suolaa ja pippuria. Tarkoituksenani on tehdä kanaliemi, jota voisin hyödyntää linssikeiton pohjana.

Illallinen

Salin jälkeen tulemme nälkäisinä kotiin, mutta illallista varten on valmiina vasta kanaliemi. Pistän linssit kiehumaan ja käyn suihkussa. Suihkun jälkeen kuullotan voissa kevätsipulia ja paistan kesäkurpitsaviipaleita, jotka heitän linssien sekaan. Soseutan keittoa vähän, en kuitenkaan täysin samettiseksi, ja lisään sekaan eiliseltä jäänyttä kanaa (koipien lihan).


Kello on jo kahdeksan, kun pääsemme pöydän ääreen. Keitto maistuu oikein hyvältä, mutta näyttää ruskealta puurolta. Tämä johtuu siitä, että jouduin käyttämään sekä punaisia että ruskeita linssejä pelkkien punaisten sijasta, sillä niitä ei ollut tarpeeksi.

Iltapala

Illallisen jälkeen kaadumme sohvalle lötköttämään ja katsomme Good Wifen neljännen kauden ensimmäisen jakson. Yksi lempparisarjoistani. Napostelemme vähän karkkia telkkaria katsoessamme ja juomme kupit vihreää jasmiiniteetä.

Kello 10 olen jo niin väsynyt, että päätän mennä sänkyyn lukemaan. Havahdun, kun mieheni tulee myös nukkumaan. En tiedä mitä kello on, mutta huomaan nukahtaneeni sänkyyn valot päällä ja kirja avaamattomana kädessäni.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Muista äänestää!

Lokakuun ruokahaasteen äänestys on alkanut!

Käy antamassa äänesi mysteeriboxihaasteesta mielestäsi parhaiten suoriutuneelle Ankerias Vipusen blogissa. Äänestys on jo alkanut ja päättyy lauantaina 27.10.12.


Omaksi haastereseptikseni muotoutui seesamimarinoitu ankka ja valkoviinissä haudutettu purjo.

Kilpailen kovassa joukossa, sillä toinen toistaan herkullisemmilla ja kokeilun arvoisilla resepteillä haasteeseen osallistuivat myös Sauvajyvänen lehtikaaliveriletuilla, Sauerkraut & Tofuwurst ravistetulla parsakaalilla, Heleen's Hobbies teesavustetulla ankanrinnalla, k-kos nimensä mukaisesti parsakaali-kookoskastikkeella sekä Maijan makia tofu-suklaajuustokakulla.

Onnea kaikille äänestykseen!

P.S.
Kaikki Pohjois-Espoon alueella sopivaa ehdokasta pohtivat, tutustukaa ehdokkaaseen numero 217! Ja muistakaa käydä uurnilla sunnuntaina 28.10.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Ruokaisa maalaissalaatti


Salaatista saa ruokaisan ja täyttävän aterian laittamalla sekaan useampia robusteja raaka-aineita. Sellainen on esimerkiksi maalaissalaatti, johon tulee yleensä mm. pekonia, perunoita, vihreitä papuja ja keitetty kananmuna.

Versioita on monta, tässä yksi suosikeistani. Mausteisuutta tähän tuovat chilimaustetut perunalohkot.

Maalaissalaatti (kahdelle):

- erilaisia salaatteja
- n. 100 g keitettyjä vihreitä papuja (mieluiten tuoreita, mutta myös säilykepavut käyvät)
- muutama viipale pekonia
- 4 pientä perunaa
- oliiviöljyä
- chilihiutaleita
- mustapippuria
- suolaa
- 2 kananmunaa.

Sinappikastike:
- 0,5 dl oliiviöljyä
- 2 rkl balsamicoa tai viinietikkaa
- reilu teelusikallinen dijonia
- pieni valkosipulinkynsi
- mustapippuria.

Pilko perunat lohkoiksi ja laita ne uunivuokaan. Ripottele päälle chilihiutaleita, rouhittua mustapippuria ja hyppysellinen suolaa sekä lorauta hieman oliiviöljyä. Kääntele perunalohkoja käsin tai lusikalla, jotta öljyä ja mausteita on tasaisesti perunoissa. Paistaa 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia tai kunnes kypsiä.

Perunoiden kypsyessä paista pekoniviipaleet rapeiksi ja keitä kananmunat kypsiksi niin, että keltuainen on juuri ja juuri kiinteää (tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty*). Keitä myös vihreät pavut kypsiksi - kuitenkin niin, että ne säilyttävät rapeutensa (tähän menee n. 4 minuuttia).

Kastiketta varten murskaa leveäteräisen veitsen avulla valkosipuli ja pilko se aivan pieneksi. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja mausta mustapippurilla.

Sekoita salaattiainekset ja kastike munia lukuunottamatta kulhossa. Asette salaatti lautasille ja laita halkaistu tai useampaan osaan lohkottu muna päällimmäiseksi.


* Kananmunien keittäminen Johannesburgissa onkin ollut hieman kinkkistä. Ensinnäkin munien kokoon tulee kiinnittää huomiota: skaala alkaa largesta ja päättyy jumboon. Kokoluokitukseltaan pieniä tai keskikokoisia ei siis ole myynnissä, mutta large vastaa Suomessa myytäviä pieniä.

Toiseksi munat vaativat kypsyäkseen pidemmän keittoajan kaupungin korkeudesta johtuen. Kolmen minuutin munassa (kokoa large) on täällä sekä keltuainen että valkuainen vielä aivan juoksevia. Ero johtuu siitä, että Johannesburgin ilma on ohuempaa, sillä kaupunki on 1753 metriä merenpinnan yläpuolella. Olen tullut johtopäätökseen, että 5 minuutin muna on uusi 3 minuutin muna - ainakin Johannesburgissa :D

Kuinka kauan sinä keität aamiaiskananmuniasi? Vai syötkö ne yleensä jollain muulla tavalla valmistettuna?

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kaksi eri ruokalajia yhdellä valmistuskerralla

Versio 1: kikherne-linssisalaatti mausteisilla tuoremakkaroilla
Kaikilla ei ole mahdollisuutta lounastaa valmiissa pöydässä, vaan vastuu lounaan valmistuksesta jää omille harteille. Syitä tähän voi olla monia; työpaikalla ei ole omaa ruokalaa tai ravintoloita lähellä, työkiireiden takia ei ole aikaa kuin hotkaista äkkiä jotain näppiksen äärellä jne.

Tässä niksi toteuttaa samanaikaisesti sekä illallinen että seuraavan päivän mukaan otettava (tai kotitoimistolla syötävä) lounas, niiden ollen kuitenkin eri ruokalajit: valmista ruokaisa salaattipohja, jaa se kahteen eri astiaan ja lisää niihin eri pääraaka-aineet.

Pienillä variaatioilla saat hyvin erityyppiset ruokalajit, etkä joudu syömään samaa ruokaa kyllästymiseen asti.

Salaattipohja (riittää illalliseen ja lounaaseen kahdelle):

- kaksi isoa kourallista rucolaa
- kourallinen tuoretta basilikaa
- 2,5 dl punaisia linssejä
- 1 kevätsipuli varsineen TAI 1 punasipuli
- 1 punainen paprika
- 2 chilipalkoa
- 1 prk kikherneitä
- hyppysellinen sormisuolaa
- loraus oliiviöljyä
- rouhittua mustapippuria.

Keitä linssit kypsiksi runsaassa vedessä ja valuta ne. Pilko sipuli renkaiksi, chili pieneksi (siemenineen, jos haluat tulista) ja paprika pieniksi kuutioiksi. Revi rucola ja basilika hieman pienemmäksi. Sekoita kaikki salaattipohjan ainekset.

Versio 1:
- mausteisia tuoremakkaroita

Pilko tuoremakkarat ja paista pannulla kypsiksi. Sekoita lämpimänä salaattipohjaan ja tarjoa heti. Tai jäähdytä, annostele rasioihin ja nauti kylmänä seuraavana päivänä.

Versio 2:
- purkki säilyketonnikalaa
(- pilkottuja kirsikkatomaatteja)

Sekoita tonnikala (ja tomaatit) salaattipohjaan. Syö heti tai annostele eväsrasioihin odottamaan seuraavaa päivää.  

Tärkeä huomautus: muista ottaa eväs aamulla töihin mukaan!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Mustapapubrowniet

Sanotaan, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Mitkään sanat tai kuvat eivät kuitenkaan voi kertoa, kuinka hyviä nämä browniet olivat. Sinun pitää siis kokeilla niitä itse. Vaivannäkö palkitaan!

Jälleen kerran kävin inspiroitumassa Terveen hyvää -blogissa, jonka mutakakkubrowniereseptistä omani on mukailtu.

Mustapapubrowniet:

- 3 dl keitettyjä mustapapuja
- 3 rkl tummaa kaakaojauhetta
- 0,75 dl mantelijauhetta
- hyppysellinen sormisuolaa
- 0,5 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
- 1 dl hunajaa
- 2 rkl tummaa sokeria
- 0,5 tl leivinjauhetta
- 100 g rouhittua tummaa suklaata.

Työläin prosessi näissä brownieissa on mustapapujen keittäminen. Kuivatut pavut tulee nimittäin liottaa yön yli, huuhdella ja keittää reilun tunnin ajan. Tästä vaiheesta suoriuduttuasi olet jo voiton puolella.

Soseuta keitetyt mustapavut. Sekoita niiden joukkoon kaikki loput raaka-aineet, rouhittu suklaa viimeiseksi. Voitele pieni vuoka kookosöljyllä ja "jauhota" se mantelijauheella. Paista brownieseja 175-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Anna niiden jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Kauneimmat palat saa leikattua, kun browniesit ovat jääkaappikylmiä.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Suklaiset kikhernekeksit

Törmäsin Terveen hyvää -blogissa mielenkiintoisilta kuulostaviin kikhernekekseihin. Jauhottomat, mutta täyteläiset keksit - niitä oli aivan pakko kokeilla. Olen monesti korvannut reseptien valkoisia jauhoja kaurajauhoilla, gluteenittomilla jauhoilla yms. Mutta ensimmäistä kertaa vehnäjauhot korvaantuivat kikherneillä. Lopputulos oli hämmästyttävän hyvä.

Jopa ystäväni, joka suhtautui äärimmäisen skeptisesti kokeiluun, söi hänelle maistiaiseksi tuomani keksit muutamassa sekunnissa ja murustakaan jättämättä. Kysyi vielä reseptiä perään :) Suosittelen siis kokeilemaan; lupaan, että yllätyt positiivisesti!

Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Alla sama resepti ilman vaniljasokeria.

Suklaiset kikhernekeksit:
- 1 prk kikherneitä
- 3 rkl maapähkinävoita
- 2 rkl hunajaa
- 2 rkl tummaa kaakaojauhetta
- 2 rkl kookoshiutaleita
- 1/4 rkl leivinjauhetta
- 50 g rouhittua tummaa suklaata
(- hyppysellinen sormisuolaa).

Soseuta kikherneet tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Mittaa sekaan kaikki muut ainekset paitsi suklaa. Sekoita massa huolellisesti ja lisää lopuksi rouhittu suklaa. Muotoile keksit pellille ruokalusikalla ja paista 200 asteessa 10 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä ennen siirtelyä, sillä keksit ovat pehmeitä kuumana. Oikeastaan näistä ei tule kovia tai rapeita edes jäähtyessään, mutta silloin ne ovat helpommin liikuteltavia.
Ryhmäkuva

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Lokakuun ruokahaaste: seesamiankkaa ja haudutettua purjoa

Ankerias Vipunen hostaa tämän kuun ruokahaastetta, jonka teemana on mysteeriboxi. Haasteeseen osallistuvat reseptit saavat sisältää vain boxissa olevia aineita sekä kaikkia kuivakaapista löytyviä tuotteita. Alla listaus boxin sisällöstä, käyttämäni ainekset boldattuna:

ankanrintaa
tofua
ahven-/siikafileitä
naudanverta
pekonia
lehti- ja parsakaalia
eri värisiä chilejä
suppilovahveroita
kirsikkatomaatteja
purjo
valkosipulia
appelsiini
kotimaisia omenoita
tölkki kookoskermaa
levy tummaa suklaata
kananmunia
voita
seesamiöljyä
parmesaania
kasvis- tai jotain lihalientä
kuivaa valkoviiniä.

Lisäksi kuivakaapista käytettiin hunajaa, soijaa ja seesaminsiemeniä. Hunaja ja soija ovat ehkä hieman kyseenalaisia -  ne eivät ole kuivatuotteita, mutta säilytän niitä kuivakaapissa eivätkä ne ole tuoretavaroita. Harmaalla alueella liikutaan, toivottavasti se ei johda diskaukseen. 

Näistä aineksista valmistui ensimmäinen ruokahaastereseptini eli seesamimarinoitua ankkaa sekä voissa ja valkoviinissä haudutettua purjoa.

Seesamiankka:

- 2 ankan rintafilettä
- 3 valkosipulin kynttä
- 2 rkl hunajaa
- 2 rkl seesamiöljyä
- 2 rkl soijaa.

Litistä valkosipulit leveäteräisen lappeellaan olevan veitsen alla, jotta saat poistettua kuoret helposti. Pilko kuoritut kynnet pieneksi. Sekoita kulhossa kaikki marinadin ainekset.

Tee ankan rintafileisiin rasvapuolelle ristikkäiset viillot. Viiltojen pitäisi ulottua aivan rasvakerroksen alapuolella olevaan lihaan saakka, tekemättä siihen kuitenkaan viiltoa. Näin marinadi pääsee parhaiten maustamaan lihan ilman, että liha kuivahtaisi paistaessa.

Laita ankan rintafileet ja marinadi pakastepussiin tai kulhoon pariksi tunniksi. Kääntele pussia/fileitä, jotta marinadi levittyy on tasaisesti. Ota fileet huoneenlämpöön vähintään 30 minuuttia ennen paistamista.

Laita uuni lämpenemään 125 °C asteeseen. Paista fileet kuumalla pannulla ensin rasvapuoli alaspäin, kunnes se on paahtunut kullanruskeaksi. Paista vielä toiselta puolelta. Huomaa, että rasvapuoli vaatii hieman pidemmän ajan.

Paistamisen jälkeen kääri fileet yksittäin folioon ja laita uuniin 12-15 minuutiksi. (Tässä vaiheessa voit aloittaa purjon valmistuksen.) Anna fileiden levätä foliossaan vähintään 5 minuuttia ennen viipaloimista.

Haudutettu purjo:

- iso purjo (n. 200 g)
- 2 rkl voita
- loraus kuivaa valkoviiniä
- 2 rkl seesaminsiemeniä.

Halkaise purjo pituussuunnassa kahtia ja huuhtele se huolellisesti juoksevan veden alla. Kuivaa purjo ja pilko puolikkaiksi rinkuloiksi.

Laita voi kuumalle pannulle ja anna sen kuplia ennen kuin lisäät purjot sekaan. Lorauta lisäksi pieni tilkka valkoviiniä. Anna hautua/kuullottua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia aina välillä sekoitellen. Sekoita lopuksi purjon joukkoon seesaminsiemenet.

Asettele haudutettu purjo lautaselle alustaksi viipaloidulle ankan rintafileelle. Nauti kuivan valkoviinin kanssa.


maanantai 8. lokakuuta 2012

Coffee pinotage

Etelä-Afrikan viinikulttuuri ansaitsee erikseen ihan oman perusteellisen postauksensa, joten mainitsen nyt vain yhdestä paikallisesta viinitrendistä: coffee pinotagesta. Pinotage on rypälelaji, joka on risteytetty pinot noirista ja hermitagesta (eli cinsautista, kuten se vanhassa viinimaailmassa tunnetaan).

Coffee pinotage on erityinen pinotage-tyyli, jossa viinistä on löydettävissä voimakkaita kahvisia ja suklaisia aromeita - niin nenässä kuin suussa. Paikalliset ovat hullaantuneita niihin ja haluavat ylpeinä maistattaa niitä meille. Kuuluisin coffee pinotage on Diemersfontein Pinotage. Siinä kuvataan olevan tumman suklaan aromeja mintun ja kypsennettyjen luumujen vivahteella.
 
Voimakkaimmin suklaan ja kahvin aromit tulevat esille mielestäni, kun viiniä nautitaan jonkun suklaisen tai kahvinmakuisen ruoan kanssa. Sen ei välttämättä tarvitse olla jälkiruoka, vaan mieleeni tuli myös lammas perinteisellä kahvikastikkeella (ainakin vanhempieni pääsiäispöydässä perinteinen).

Tällä viikolla tulin ostaneeksi toista coffee pinotagea, Baristaa. Siinä suklaan ja kahvin aromit ovat omassa suussani hieman hennommat kuin Diemersfonteinissa, mutta viimeisimmästä Diemersfontein lasillisesta on jo aikaa, joten vertailu ei ole pätevä. Täytyypä vertailun vuoksi avata tuo viimeinen Diemersfontein viinikaapista lähiaikoina :)

Ei juuri näitä kyseisiä, mutta samantyylisiä löytyy myös Alkosta: Café Culture Pinotage ja Expresso Mokka Pinotage. Näistä en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta jos ilmiö kiinnostaa, suosittelen pistämään pystyyn pienimuotoiset chocolate & wine pairing -iltamat.

Lisää luettavaa coffee pinotagesta:
http://winethegap.com/coffee-pinotage-fashion-or-fad/

perjantai 5. lokakuuta 2012

Seesamikanaa ja kuullotettua purjoa

Kuva on hävettävän huono pimeässä räpsäisty, eikä siksi tee ruoalle oikeutta.
Inspiraatio tähän ruokaan lähti Ankerias Vipusen lokakuun ruokahaasteesta, jossa on teemana Master Chef-tyylisesti mystery box. Aivan täysin tämä ruokalaji ei täytä haasteen vaatimuksia, joten tällä ei osallistuta kilpailuun. Ruoka onnistui kuitenkin niin hyvin, että olisi sääli jättää se postaamatta.

Ainekset ovat hyvin yksinkertaiset, mutta toimivat loistavasti yhteen. Kannattaa kokeilla!

Seesamimarinoitu kana:

- 400 g kanaa (itse käytin luuttomia ja trimmattuja reisipaloja, mutta rintafileet sopivat myös)
- 2 rkl hunajaa
- 2 valkosipulin kynttä
- 2 rkl seesamiöljyä
- 2 rkl soijaa
- 2 rkl raastettua inkivääriä (EDIT. 5.10. inkivääri unohtui alkuperäisestä postauksesta, lisätty jälkikäteen).

Murskaa valkosipuli ja sekoita kaikki marinadin ainekset yhteen. Laita marinadi ja paloiteltu kana esim. pakastepussiin. Kääntele pussia varmistaaksesi, että marinadi on levinnyt tasaisesti. Anna marinoitua 2 tuntia.

Levitä kanapalat uunipellille leivinpaperin päälle. Paista kanoja grillivastusten alla 225 asteessa noin 12-15 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. Aika riippuu kanapalojen koosta.

Kuullotettu purjo:

- 3 isoa purjoa
- reilu nokare voita
- 4 rkl seesaminsiemeniä.

Halkaise purjot pituussuunnassa puolittain ja huuhtele runsaan veden alla. Pilko purjot pieniksi suikaleiksi ja kuullota voissa noin 20 minuuttia. Aivan lopuksi lisää seeesaminsiemenet.

Asettele kanat lautaselle purjon päälle ja tarjoa.

Jos ja kun vaan löydän ankkaa täältä, lähtee sama resepti uudestaan kokeiluun ja mahdollisesti sitten myös kilpailuun.

torstai 4. lokakuuta 2012

DIY yrttiruukut

Spray paint studio. Taustalla laventeli ja orvokit.
Jokakeväinen innostus yrttien kasvattamiseen iski myös tänä vuonna - tällä kertaa syyskuussa. Etelä-Afrikassa siitepölykausi on juuri alkanut, puut ovat hiirenkorvalla ja puutarhakaupat täynnä toinen toistaan upeampia kukkia ja yrttejä. Pienelle ranskalaiselle parvekkeellemme ei kuitenkaan mahdu kuin muutama ruukku, joten kasvit tulee valita tarkasti harkiten.

Muutaman kukkaruukun lisäksi halusin laittaa useampia yrttejä. Nuukana expattina en kuitenkaan halunnut investoida kunnollisiin ruukkuihin, sillä ne tuskin matkaavat mukanamme. Niinpä säästin tyhjiä säilykepurkkeja, poistin niistä etiketit ja maalasin ne mattavalkoisella spraymaalilla. Lopputulos on tarpeeksi siisti, että purkkeja viitsii pitää esillä keittiön ikkunalaudalla.

Tähän mennessä olen laittanut ruohosipulia, sitruunamelissaa ja persiljaa (viime viikolla). Näistä vain ensimmäinen on toistaiseksi lähtenyt kasvamaan. Toivottavasti muut seuraavat perässä.

Ruohosipuli itää jo!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Biltong

Ei kovin herkullisen näköistä, mutta ulkonäkö hämää.
Yksi Etelä-Afrikan kansallisherkuista on biltong eli kimpaleena kuivattu, mutta sisältä kosteaksi jätetty liha. Sitä myydään paloiteltuna pienissä snack-pusseissa aivan joka kaupassa, mutta laadukkaimmat biltongit saa lihakaupoista, joissa biltong on kuivattu myymälässä aivan omassa kuivauskaapissa. Saat itse valita mieluisan palan, jonka kauppias viipaloi paperipussiin. Viipaloitu biltong kannattaa syödä samana päivänä, muuten se kuivuu.

Jotkut ilmeisesti valmistavat biltonginsa itse, sillä olen nähnyt myytävän myös pienempiä kotikäyttöön tarkoitettuja kuivauskaappeja. Biltongia valmistetaan monenlaisesta erilaisesta lihasta. Omas suosikkini on springbok eli paikallinen peuran sukuinen loikkija (E-A:n rugbyjoukkueen pelaajia kutsutaan myös springbokeiksi).

Biltongia tarjotaan usein kylässä drinkkien kanssa naposteltavana sekä baareissa. Välillä sitä näkyy myös annosten raaka-aineena ravintoloissa. Myös biltongpitsaa olen nähnyt :)

Olen kuullut, että ulkomailla asuvat etelä-afrikkalaiset kaipaavat usein biltongia. Aivan kuten suomalaiset vievät ulkomailla asuville sukulaisille ja ystäville tuliaisina ruisleipää ja salmiakkia, etelä-afrikkalaiset vievät biltongia. Tullissa pitää silloin tosin jännätä, ettei joudu laukun tarkastukseen, sillä elintarvikkeiden vienti ja tuonti on kiellettyä.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Minttujäätee

Kerrankin yrttien kasvatus onnistuu minullakin: ikkunalaudalla paistattelevassa mintussa kasvaa hurjan pitkiä varsia, joista on ollut ihana napsia lehtiä mm. salaatteihin, minttu-kurkku-jogurttikastikkeeseen ja jälkiruokien päälle. Suotuisilla olosuhteilla taitaa olla enemmän merkitystä kuin kyseisen yrttiviljelijän taidoissa :)

Lämpimällä säällä tulee juotua usein jääteetä, mutta harmittavan usein ravintoloissa ja kahviloissa on tarjolla vain valmiita ällömakeita versioita. Yhdessä meidän lähellä olevassa lempikahvilassani on listalla itse tehtyä mansikkajääteetä, joka on taivaallisen hyvää. Sitä juodessa heräsi idea tehdä myös kotona jääteetä.

Minttujäätee:

- 1 litra kuumaa vettä (90 asteinen riittää)
- 1 earl grey -teepussi
- 3 mintun vartta
- 1 tl hunajaa.

Laita mintun varret ja teepussi juomakannun pohjalle ja kaada kuuma vesi päälle. Anna hautua n. 5 minuuttia. Kun tee on hautunut, poista teepussi. Lisää teelusikallinen hunajaa ja sekoita hyvin. Annan teen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja laita sitten jääkaappiin viilenemään. Nauti kylmänä!

torstai 27. syyskuuta 2012

Fairview

Vierailimme toukokuussa Fairview'n tilalla, joka tunnetaan täällä sekä juustoistaan että viineistään. Suomessa vain viinejä on päässyt myyntiin, ymmärrettävistä syistä. Tilasta on kehittynyt melko suosittu turistikohde tehokkaan brändäyksen johdosta, joten aivan autenttinen etelä-afrikkalainen viinitila se ei ole. Ravintolansa, The Goatshed, takia se on kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen. Ravintolaa suositellaan myös Rossouw's Restaurants -ravintolaoppaassa. Muista kuitenkin tehdä pöytävaraus etukäteen.

Emme olleet ennakoineet varauksella, mutta meillä kävi tuuri ja tarjoilija löysi yhden vapaan pöydän muuten aivan täpötäydestä ravintolasta. Täytyy myöntää, että sinnikkyydelläkin oli osansa; ohitimme nimittäin päättäväisesti ulko-oveen liimatun "we are fully booked" -lapun ja koitimme kepillä jäätä - kerrankin onnistuneesti.

Ruoka on konstailematonta, mutta laadukkaista raaka-aineista huolella tehtyä. Ainakin oma kevyt (heh) lounasannokseni eli (valtava vati) ankanmaksapateeta, salaattia, grillatuja vihanneksia ja mustaherukkahyytelöä oli aivan suussasulava. Ja lähes kaikkia tilan viinejä saa ravintolasta laseittain!
Fairview'n juustovalikoima
Tilalla on myös erillinen myymälä- ja maistelurakennus. Sieltä voi ostaa juustojen ja/tai viinien maistelun erittäin houkuttelevaan hintaan (en muista enää tarkasti, mutta ei maksanut montaa euroa) ja etelä-afrikkalaiseen tapaan maistiaiset ovat runsaita. Maistattajat myös samalla kertovat tuotteiden ominaisuuksista ja valmistuksesta, joten varaa tähän tarpeeksi aikaa. Maistiaisten perusteella ostoskoriimme kertyi useampia juustoja ja viinejä. Fairview'n juustot ovat ihan kelvollisia, vaikkakin hieman kevyitä ja nuoria tällaisen voimakkaampien juustojen ystävän makuun.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Afrikan avocadot

Kuva lainattu täältä http://www.avocado.co.za/index.php/gallery.html
Väitin aiemmassa postauksessa, että Etelä-Afrikan herkuttelijoita hemmoteltaisiin peräti seitsemällä eri avocadolajikkeella. Liioittelun puolelle meni; ainakin paikallisen avocadoviljelijöiden sivuston mukaan lajikkeita on vain viisi.

Neljä näistä lajikkeista olikin minulle jo aiemmin nimeltään tuttuja: Hass, Fuerte, Pinkerton ja Ryan. Edranol on aivan uusi tuttavuus.

Hyvän saatavuuden takia avocadoon törmää täällä usein arkisissakin ruoissa; hampurilaisissa, pizzan päällä, salaateissa, leivissä, sushissa (tietty) jne. - perinteisten katkarapucocktailien (avocado ritz) ym. lisäksi.

Avocado on myös meidän jääkaapin vakioasukas. Syön niitä välipalaksi, lisään salaatteihin ja valmistan usein guacamolea. Blogimaailmassa on kuhistu avocadopastasta, jonka resepti löytyy Chicling-blogin kirjoittajan vasta ilmestyneestä Safkaa-kirjasta. Resepti on levinnyt myös netissä, joten se menee kokeilulistalle, kunhan saan sen käsiini.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Braai

Suomalaisia ja etelä-afrikkalaisia yhdistää rakkaus grillaamiseen ja grilliruokiin. Nyt kevätkauden alkaessa ruokakaupat ovat täynnä grilliin sopivia lihoja sekä grillitarvikkeita, ja ruokalehdet pullistelevat grillireseptejä. Täällä kuitenkin puhutaan grillin tai bbq:n sijaan braaista, mikä juontaa juurensa afrikaansin kielestä. Tämä olikin yksi ensimmäisiä tärkeimpiä oppeja tänne saapuessa - paljastut välittömästi olevasi muualta, jos puhut barbecuesta.

Ensi viikonloppuna on tiedossa the braai-viikonloppu, sillä maanantaina on kansallinen vapaapäivä, Heritage Day, jolloin juhlitaan Etelä-Afrikan kulttuureja ja niiden monimuotoisuutta. Pitkistä viikonlopuista osataan myös täällä ottaa ilo irti; suurin osa etelä-afrikkalaisista viettää siis tämän viikonlopun (pe-la-su-ma) takapihoillaan grillaten.

Vielä voimakkaammin kuin Suomessa, täällä braaing mielletään täysin miesten hommaksi. Naisille jää salaattien ja jälkiruokien valmistus sekä cabernet sauvignonin kaataaminen omiin ja miesten laseihin. Herätin eräissä braai-iltamissa kummastusta halutessani grillata oman pihvini, mutta naureskellen minulle suotiin se ilo. Siitä lähtien olen saanut olla miesten mukana braain äärellä vahtimassa lihojen ja muiden herkkujen kypsymistä.

torstai 20. syyskuuta 2012

Tulinen coleslaw

Kotona tehtyjen burgerien lisukkeeksi valmistin tulista coleslaw'ta. Tämä sopisi erinomaisesti myös grilliruokien, esim. ribsien seuraksi.

Salaatti valmistui erityisen nopeasti, kun laiskana ostin kaalin ja porkkanan valmiina rasteena (puolustuksekseni täytyy mainita, että lähikaupastamme ei löytynyt kaalia kuin valmiiksi raastettuna). Parasta olisi, jos slaw ehtisi maustua kaapissa jonkun tovin, mutta herkullinen lopputulos saavutettiin myös vain 10 minuutissa.

Coleslaw-pohja (riittää kahdelle suursyömärille):

- 1/2 kaali
- 2 porkkanaa
- 1 päärynä
- 1 punasipuli
- 1 sellerin varsi.
 
Kastike:

- 2 dl maustamatonta (bulgarian/turkkilaista) jogurttia
- 1 rkl chilikastiketta (esim. Nando'sin)
- 1 tl dijonia
- 1 rkl hunajaa
- rouhittua mustapippuria
- persiljasilppua.

Raasta kaali, porkkana ja päärynä. Pilko sipuli ohuiksi renkaiksi ja selleri ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja kääntele se hyvin coleslaw-pohjaan. Anna maustua 10-120 minuuttia jääkaapissa. Ripottele päälle persiljasilppua ennen tarjoilua.

Jos teet slaw'n runsaasti etukäteen, kannattaa jogurtista valuttaa ylimääräistä nestettä pois esim. kahvin suodatinpaperin avulla. Muuten se saattaa vettyä.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Etelä-Afrikan satokaudet


Eteläisellä pallonpuoliskolla on alkamassa kevät, mikä tarkoittaa runsastuvaa tarjontaa hevi-osastolla. Harmittelin hieman keväällä (siis pohjoisen pallonpuoliskon näkökulmasta) missattuani Suomen parsakauden, mutta onneksi se on pian edessä täällä. Jo nyt on kaupoissa ollut järkyttävän hintaista ulkomaista parsaa (johon myönnän kerran sortuneeni), mutta kuvan kalenterin (Eat In -lehdestä) mukaan kotimaisen parsakauden pitäisi olla alkamassa.

Mansikat ilmestyivät kauppoihin noin kuukausi sitten ja nyt niitä on jo useampia lajikkeita tarjolla. Mustikoitakin on jo näkynyt, mutta niiden kausi pitäisi alkaa vasta ensi kuussa. Talvikauden herkullisin marja on ollut (Cape) gooseberry eli ananaskirsikka, joka on todella herkullista aamuisin maustamattoman jogurtin ja hunajan kanssa. 


Ihana seikka on, että avocadoja on tarjolla melkein ympäri vuoden (9/12 kk). Niitä viljellään täällä useampia lajikkeita (muistaakseni seitsemää), joten melkeinpä koko ajan on jonkun niistä satokausi. EDIT! Avocadoja viljellään täällä viittä eri lajiketta.

Odotan jo innolla loppuvuotta, jolloin on tiedossa mm. latva-artisokkia, vadelmia, meloneita, persikoita, viikunoita ja mangoja.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Sitruunainen linssikeitto

Törmäsin herkulliselta kuulostavaan linssikeiton ohjeeseen Sophie Dahlin From Season to season -kirjassa ja ryhdyin heti sopan keittoon, kun huomasin kaapista löytyvän lähes kaikki tarvittavat aineet.

Maustekaapistani ei kuitenkaan löytynyt juustokuminaa eli jeeraa, joten korvasin sen tekovaiheessa kurkumalla. Juustokuminaa lisäsin vasta toisella syöntikerralla lämmittäessäni keittoa uudelleen. Se on selvästi tämän keiton juju (sitruunan lisäksi), joten kannattaa ehdottomasti lisätä sitä.

Mukailtu linssikeiton resepti:

2,5 dl punaisia linssejä
0,5 l kasvis- tai kanalientä
1,5 l vettä
2 laakerinlehteä
2 sellerin vartta
1 (puna)sipuli
2 kevätsipulin vartta (vain valkoiset osat, vihreät voi käyttää lopuksi korosteluun)
(1 tl kurkumaa)
1 tl juustokuminaa
2 sitrunaa
suolaa maun mukaan (muista, että kasvis-/kanaliemessä on jo suolaa)
(pinaattia)
(sitruunalla maustettua oliiviöljyä)

Keitä linssit pehmeiksi pakkauksen ohjeiden mukaan 1,5 litrassa vettä ja kasvis-/kanaliemessä laakerinlehtien kanssa. Minulla tähän meni 30 minuuttia. Linssien kiehuessa kuullota pilkotut sipulit ja sellerit (oliivi)öljyssä pehmeiksi. Lisää niihin lopuksi juustokumina.

Kun linssit ovat pehmeitä, älä kaada keitinvettä pois, vaan lisää joukkoon juustokuminalla maustetut sipulit ja selleri. Soseuta sauvasekoittimella/blenderissä. Kiehauta soseutettu keitto ja lisää kahden sitruunan mehu. Lisää halutessasi keiton sekaan tuoretta pinaattia tehdäksesi siitä ruokaisamman. Annostele ja koristele sitruunalla maustetulla öljyllä.

Tarjoa lounaaksi tai alkupalaksi.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Suomen meatpacking district - Teurastamo


Innostuneena seuraan Suomen ruokaskenen kehitystä; Helsingin kaupungin teurastuslaitokseksi vuonna 1933 rakennettu alue Kalasataman ja Sörnäisten kupeessa on vähitellen muokattu uuteen uskoon pienten ravintoloiden ja myymälöiden käyttöön. Tiedossa on myös erilaisia tapahtumia, esim. Keittiökirpputori (2.9.) ja Maalaistentori (19.9.). Maailmalla jo aiemmin alkanut trendi on siis rantautunut myös Helsinkiin. Upeaa! Muualla vanhat teurastamoalueet tunnetaan nimellä meatpacking district, meillä nimi on osuvan yksinkertaisesti Teurastamo.

Olen aivan ihastunut Etelä-Afrikan kokeilunhaluiseen ja aktiiviseen ruokakulttuuriin. Ruokatorit ovat viikottaisia ja niissä käydään säännöllisesti. Kävijät tulevat niihin viihtymään, tapaamaan ystäviä, nauttimaan herkullisista ruoista ja juomista sekä ostamaan pientuottajien ykkösluokkaisia elintarvikkeita kotikeittiöön mukaan. Toivottavasti Suomen Teurastamosta kehittyy vastaavanlainen ilmiö - alue, jossa ruoka-enthusiastit tuntevat olevansa kotonaan.

perjantai 17. elokuuta 2012

Neighbourgoods market & co

Neighbourgoods marketin valikoimaa; kuohuvaa ja ostereita

Etelä-Afrikassa ruoka, viinit sekä muut makuelämykset ovat todella iso ja trendikäs juttu. Tästä syystä myös ruokatorit ovat huudossa; niitä on joka lähtöön, melkein jokaiselle viikonpäivälle ja upeissa paikoissa. Puhumattakaan kävijämääristä!

Kapkaupungissa asuessamme ehdimme vierailla Cape Quarterin Village Marketilla, Woodstockissa The Palmsin ruokatorilla sekä The Old Biscuit Millin kojuilla.

Johannesburgissa olemme ehtineet maistelemaan herkkuja Braamfonteinin kaupunginosassa Neighbourgoods marketilla (joka on muuten Biscuit Millin sisartapahtuma) sekä Blu Birdin torilla. Olen myös pikaisesti pyörähtänyt lähimmän kauppakeskuksemme, Killarney mallin luomutorilla.

Valikoima kaikissa näissä on valtava; raakasuklaata, kakkuja, leivoksia, pienpanimoiden oluita, viinejä, ostereita, juustoja, lihaa, etnisiä ruokia, vohveleita - you name it! Neighbourgoods market viime lauantaina oli niin mahtava, että suuntaamme sinne aamiaiselle taas huomenna :)

P.S. Tsekkaa La fille du vent myös instagramista (@lafilleduvent)!


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Rossouw's restaurant guide


Yhdeksi tärkeimmäksi ja parhaaksi avuksi Etelä-Afrikkaan kotiutumisessa on osoittautunut pieni vihreä kirja: Rossouw's Restaurants. Kyseessä on vuosittain julkaistava ravintolaopas, josta voi hakea ravintoloita alueittain ja eri tilanteisiin. Etsitpä sitten paikkaa business-lounaalle tai romanttiselle illalliselle taikka hintatason tai viinilistan kattavuuden perusteella, opas toimii oivana käsikirjana.

Rossouw's on toiminut korvaamattomana apuna lounas- ja illallispaikkoja valitessamme. Yksikään sen avulla valittu ravintola ei ole osoittautunut pettymyksesi. Kun aikaa ei loppujen lopuksi ole liikaa käytettävissä, on hienoa voida luottaa kirjan arvosteluihin.

Lisäksi Rossouwn ravintolat ovat tutustuttaneet meidät eri kaupunginosiin, kun olemme ulottaneet reviiriämme vähitellen pidemmälle ja pidemmälle makuelämysten perässä. Osaan nykyään suunnistaa sekä Kapkaupungissa että Johannesburgissa ravintoloiden avulla :)

Oppaalla on myös nettisivut, joilta löytyy päivitettyä tietoa sekä käyttäjien kokemuksia ja arvosteluita. Jos suunnittelet matkaa Johannesburgiin tai Kapkaupunkiin, suosittelen sivustolla vierailua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...