keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Pieni välipala


Pläräillessäni matkalukemista Osloon, kirjahyllystäni löytyi vuosi sitten syksyllä ostettu ruoka-aiheinen kirja, The Monday Night Cooking School, joka oli kuitenkin unohtunut muiden kirjojen väliin ja siten jäänyt lukematta. Kannen chic lit -tyylistä huolimatta kiinnostuin siitä, sillä takakansi lupasi Laura Esquivelin fanien pitävän myös tästä.

Ei tämä ihan Esquivelin tasolle päässyt, mutta ihan miellyttävä lukukokemus se silti oli. Tunnelma oli lämmin ja kotoisa, juuri sopiva lentokoneeseen, junaan ja pimeneviin syysiltoihin. Alla muutamia lainauksia romaanista.

"If you stop to think about it, every meal you eat, you eat time - the weeks it takes to ripen a tomato, the years to grow a fig tree."

""You know, I always think a holiday is a lot like a kitchen," Lillian noted. "What's important is what comes out of it."

tiistai 1. marraskuuta 2011

Pestolohi


Uunilohta on kiva varioida eri tavoin. Tällä kertaa, mieheni ehdotuksesta, sitä maustoi pesto. Pesto tehdään perinteisesti basilikasta, parmesanista, oliiviöljystä ja pinjansiemenistä. Minulla on kuitenkin tapana muokata tätäkin reseptiä vähän sen mukaan, mitä kaapista löytyy.


Tällä kertaa pesto koostui:

- 1/2 ruukullisesta basilikaa
- reilusta lorauksesta oliiviöljyä
- pienestä kourallisesta kurpitsansiemeniä
- n. 50 grammasta pecorinoa
- ripauksesta suolaa ja pippuria.

Surauta ainekset tehosekoittimessa ja levitä lohifileen päälle. Paista lohi uunissa 200 °C:ssa, fileen koosta riippuen n. 30 minuuttia. Tarjoa esim. keitettyjen perunoiden ja ruusukaalien kanssa.

Pesto ja lohi sopivat erinomaisesti yhteen. Pienellä tuunauksella niinkin perinteisestä arkiruoasta kuin uunilohesta saa helposti vaikkapa vieraille tarjottavan illallisen.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Paras risottokokemus



Söin tähänastisen elämäni herkullisinta risottoa viikko sitten lauantaina Oslossa Trattoria Popolaressa. Kuulostaa ehkä hullulta sijainnilta, mutta toista sijaa top risotot -listassani pitää sentään Italiassa nautittu risotto.
 
Tämä risotto koostui yksinkertaisesti pancettasta, säästelemättä raastetusta parmesanista ja voista. Annokseni herätti myös kateutta seuralaisissa. Terkkuja ja kiitokset hostauksesta sinne!


lauantai 22. lokakuuta 2011

Minne menimme: Quo Vadis, London


Kesäreissullamme Lontoossa emme syöneet ainoastaan Michelin-tähdillä palkituissa ravintoloissa. Toisenkin illan ravintolan olin kuitenkin etsinyt ja varannut etukäteen Googlea apuna käyttäen. Rajaavana tekijänä oli myös alue; halusimme illallispaikan kävelymatkan päässä hotellista.

Päädyimme monella eri taholla kehuttuun Quo Vadikseen. Paikan yläkerrassa toimii myös yksityisklubi, mutta alakerran ravintolaan on myös rahvailla pääsy. Ravintola kertoo tarjoavansa perinteistä brittiruokaa, mutta ainakaan alkupalaani en kuvaisi sellaiseksi.


Alkuun nautin artisokkaa vinaigrette-kastikkeen kanssa. Kastike oli enemmänkin majoneesityylinen, kuin pelkkä öljy-etikka. Yksinkertaista, mutta oikein hyvää.



Pääruoaksi Fish and Chips. Kala oli todella hyvää, mutta muuten annoksessa ei ollut mitään erityistä. Remoulade-kastike (henk.koht. inhokkini) ei ollut hyvää edes tämän tason raflassa.



Lopuksi pientä makeaa kahvin kanssa.

Vaikka ravintola tarjosikin "vain" perinteistä englantilaista ruokaa, eikä sillä ollut tähtiäkään, se oli huomattavasti Arbutusta jäykempi ilmapiiriltään. Muut(kin) seurueet olivat pukeutuneet erittäin siististi ja tarjoilijat kumartelivat melkein koomisuuteen asti. Ihan miellyttävä kokemus, mutta en kuitenkaan hakeutuisi samaan paikkaan uudestaan. Plussaa ehdottomasti siitä, että alkushampanja ja viinit osuivat todella nappiin.

torstai 20. lokakuuta 2011

Puhtia päivään

Aamiaiset, brunssit ja siinä ohessa myslit ovat tulleet viime vuosina trendikkäiksi. Ja hyvä niin! Ainakin itselleni, pahimmanlaatuiselle aamutorkkujalle, herääminen ja sängystä nouseminen on helpompaa, kun tiedossa on hyvänmakuinen ja terveellinen aamupala. Siispä olen ryhtynyt valmistamaan itse oman myslini.

Inspiraatiota tähän olen löytänyt erityisesti Kempparista, mutta ajan myötä oma reseptini on muotoutunut hieman erilaiseksi. Parasta myslin tekemisessä on, että sitä voi varioida melko vapaasti sen mukaan, mistä itse tykkää ja mitä kaapista sattuu jo valmiiksi löytymään. Mysliin voi käyttää esimerkiksi erilaisia hiutaleita, leseitä, siemeniä, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja kuivattuja marjoja. Tällä viikolla valmistamani mysli oli seuraavanlaista.

Aamumysli:

- n. 1 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
- n. 1 dl kotimaista hunajaa
- 10 dl kaurahiutaleita
- 1, 5 dl seesaminsiemeniä
- 1,5 dl auringonkukansiemeniä
- 1,5 dl kurpitsansiemeniä
- 1,5 dl hampunsiemeniä
- 1 dl rusinoita.

Laita uuni lämpiämään 200 °C:seen. Lämmitä liedellä isossa kattilassa öljy ja hunaja. Vähäinen lämmittäminen riittää, sillä tarkoituksena on vain saada hunaja juoksevaksi ja sekoittumaan hyvin öljyyn. Sekoita öljy-hunajaseokseen hiutaleet ja siemenet ja sekoita hyvin.

Uunissa paahtunut mysli


Kaada mysliseos pellille leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi levyksi. Paista uunissa 7 minuuttia tai kunnes mysli on hieman paahtunut. Ota pelti ulos uunista ja sekoita myslimassa. Laita takaisin uuniin n. 5 minuutiksi. Ota vielä kerran ulos ja sekoita. Laita mysli vielä viimeisen kerran uuniin n. 5 minuutiksi, jotta se paahtuu kauttaaltaan ja tulee rapeaksi. Anna jäähtyä ja lisää rusinat tai muut kuivatut hedelmät/marjat. Purkita.

Rusinat sekoitettuna myslipohjaan
Tätähän voi nauttia vaikka minkä kanssa, mutta itse yleensä syön maustamattoman luomu-soijajogurtin tai vaniljanmakuisen Yosan kanssa. Toimii!

tiistai 11. lokakuuta 2011

Spise med Price

 
Tämänhetkinen suosikkini kokkiohjelmista on FST:llä pyörivä Mat med bröderna Price. James ja Adam heittäytyvät joka jaksossa eri teemaan ja tekevät kokkauksesta inspiroivaa viihdettä. He tekevät ruokaa juuri sellaisella tyylillä, mistä pidän; sopivan rennosti, mutta intohimoisesti.

Sarjan kotisivuilla voi katsoa uusimpia jaksoja, jos taitaa tanskaa. Tai teksitettynä FST:ltä torstaisin.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Two fat ladies


Two fat ladies
Elämme ehkä kokkiohjelmien kulta-aikaa, mutta osattiin niitä aiemminkin tehdä - ehkä jopa parempia.

Lihavat leidit on ehdoton suosikkini. Robustia ruoanlaittoa ja huumoria. Täytyy varmaan harkita dvd-boksien hankintaa syysiltojen piristykseksi.


Ei liene epäselvää, mistä olen oppinut voin, kerman ja pekonin yltäkylläisen käytön ruoanlaitossa...

perjantai 7. lokakuuta 2011

Dijonilla kuorrutettu porsaankyljys ja punajuuripaistos


Ostan harvoin porsasta ja silloin kun ostan, se on sisäfilettä marinoitavaksi uuniin/grilliin, kasleria lihapadan mehevöittämiseksi tai porsaankyljyksiä pannulla paistettavaksi. Tällä kertaa päädyin kyljyksiin punajuuripaistoksen kanssa.

Punajuuripaistos (kahdelle):

- 6-8 pientä punajuurta
- oliiviöljyä
- pippuria
- 1 rkl hunajaa
- rosmariinia tai timjamia
- sinihomejuustoa.

Kuori punajuuret ja lohko ne. Laita lohkot uunivuokaan ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Mausta pippurilla ja yrteillä. Valele hunajaa päälle. Lopuksi murenna sinihomejuustoa päälle. Kypsennä uunissa 175 °C:ssa, kunnes punajuuret ovat pehmeitä (muistaakseni tähän meni n. 45 min, riippuu tietenkin lohkojen koosta).

Dijonilla kuorrutetut porsaankyljykset

Ota kyljykset hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Paista ne pannulla ja käännettyäsi puolen, voitele pintaan reilu kerros dijonia ja anna kyljyksen vielä kypsyä pannulla kannen tai folion alla. Rouhi lopuksi pippuria päälle.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Viimeinen ateria


Postauksen aihe ei ole niin dramaattinen kuin otsikosta voisi ymmärtää. Huokaisin vain tätä ateriaa syödessä, että voisin olla tyytyväinen, jos se olisi viimeinen makuelämykseni.

Paistettu lohimedaljonki, omasta maasta nostettuja perunoita ja itse poimituista tateista kuohukermaan tehtyä kastiketta. Simppeliä, mutta voisiko parempaa olla?

Mikä olisi sinun viimeinen ateriasi?

maanantai 3. lokakuuta 2011

Sienimunakas


Sienet sopivat munakkaaseen loistavasti ja ruokaisan munakkaasta saa, kun siihen lisää espanjalaistyyppisesti edellispäivältä jääneitä keitettyjä perunoita.

Sienimunakas:

- 1 l suppilovahveroita
- nokare voita
- 2-3 keitettyä perunaa viipaloituna
- 3 munaa
(- loraus maitoa/kermaa/kauramaitoa tms.)
- sinihomejuustoa
- suolaa & pippuria
- tuoretta timjamia.

Paista sienet voissa ja siirrä sivuun odottamaan. Paista perunaviipaleita hetki molemmin puolin ja kaada päälle kevyesti vatkatut munat, joihin on lisätty loraus maitoa tai kermaa. Anna hyytyä pannussa pienellä lämmöllä ja lisää paistamisen loppuvaiheessa sienet ja juusto. Kun munakas on hyytynyt ja juusto sulanut, mausta vielä suolalla ja pippurilla sekä yrteillä. Tarjoa esim. salaatin kanssa.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Täyteläinen omenahillo

Alkutilanne
Törmäsin pieneksi hitiksi nousseen toffeeomenahillon reseptiin täällä, mistä päädyin tänne. Loistojuttu, sillä ihan perusomenasoseeseen olen jo kyllästynyt, mutta omenoita riittää vielä kilokaupalla käytettäväksi. Siispä ryhdyin hillon keittoon.

Perinteiseen tapaani en kuitenkaan noudattanut ohjetta, vaan sovelsin reseptiä sen mukaan, mitä kaapista löytyi. Se saattoi vaikuttaa lopputulokseen, sillä ainakaan lämpimänä hilloa maistaessa en huomannut toffeemaisuutta. Kylmänä kylläkin oli havaittavissa miellyttävä toffeemainen vivahde. Mielestäni tämä oli kuitenkin parasta omppuhilloa, mitä olen syönyt. Melko pienestä sokerimäärästä huolimatta lopputulos oli aika makea.

Täyteläinen omenahillo:

- 5 l kattilallinen kuorittuja ja pilkottuja omenoita siemenkodat poistettuna
- 2,5 dl vettä
- 1 dl fariinisokeria.

Keitä omenapalat vesitilkassa pehmeiksi. Soseuta ja sekoita sokeri joukkoon. Laita sose uuninkestävässä kattilassa uuniin 225 °C:een pariksi tunniksi. Sekoita muutaman kerran tänä aikana. Purkita huolella pestyihin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin. Nauti kansien plopahtelusta hillon jäähtyessä purkeissa :)

Lopputulos

perjantai 30. syyskuuta 2011

Broilerpata


Vieraillessani Saarioisilla, sain myös mukaan tuotelahjakortteja, jotta voisin testailla ilmeeltän uudistuneita Jyväbroiler-tuotteita. Mieleni teki jotain luihin ja ytimiin hiipivän syksyisen koleuden taltuttavaa pataa, joten päädyin valmistamaan mauiltaan kanakeittoa muistuttavan padan.

Parhaita paloja niin liha- kuin broilerpataankin ovat luulliset, hieman rasvaisemmat lihapalat, mutta koipien tai rintaleikkeiden sijasta jouduin tyytymään rintafileisiin lähikauppamme valikoiman heikkouden vuoksi. Hauska sattuma oli, että paketin päällä hymyili sama henkilö, jota pääsimme kartanolla vierailtaessa jututtamaan.

Broilerpata:

- 2 porkkanaa
- 2 sipulia
- 3-4 valkosipulin kynttä
- punainen chili
- oliiviöljyä
- provencen yrttejä
- kokonainen broileri/ luullisia rintapaloja/ koipia
- vettä
- tomaatti/ tomaattipyrettä
- suolaa ja pippuria
- 2 laakerinlehteä
- parsakaali
- 2 kourallista pastaa
- nippu persijaa.

Kuullota sipulit öljyssä ja lisää pilkottu chili (siemenineen), pieneksi pilkottu porkkana sekä yrtit. Paista vielä hetki ja lisää vettä n. litra. Kiehauta liemi ja laita broilerin palat kypsymään siihen. Lisää tässä vaiheessa myös pilkottu tuore tomaatti tai tomaattipyre sekä suola, rouhittu pippuri ja laakerinlehdet. Kun broileri on kypsää, ota palat leikkuulaudalle ja riivi liha luusta pieniksi palasiksi haarukalla. Lisää sillä aikaa pasta ja pilkottu parsakaali kypsymään liemeen. Kun pasta ja parsakaali on kypsynyt, lisää liha pataan, mausta persiljalla ja tarjoa.



torstai 29. syyskuuta 2011

Sienitäytteiset savoijinkaalikääryleet


Syksy on mielestäni todella inspiroivaa aikaa etenkin ruoan suhteen. Sieniä kun on lähimetsästä löytynyt enemmän kuin tarpeeksi, niille on täytynyt keksiä paljon käyttöä. Nähtyäni kaupassa herkullisen näköisiä savoijinkaalikeriä, päätös illallisesta oli helppo. Muistelin myös lukeneeni jostain, että savoijinkaali on tavallista keräkaalia pehmeämpää ja ettei sitä siksi tarvitsisi aluksi keittää kääryleitä tehdessä. Kun tällaiset alkuvalmistelut jättää väliin, kääryleetkin valmistuvat melko nopeasti (jos nyt ei lasketa uunissa kypsymiseen menevää aikaa) ja vaivattomasti.

Suppilovahvero-jauhelihatäytteiset kaalikääryleet:

- voita/öljyä/molempia paistamiseen
- 1,5 l suppilovahveroita
- 1 iso tai 2 pientä sipulia
- 400 g paistijauhelihaa
- suolaa & pippuria
- yrttejä (esim. tuoretta timjamia tai kuivattuja provencen yrttejä)
- savoijinkaali
- voita
- siirappia.

Paista sienet voissa kovalla lämmöllä ja annan nesteen haihtua. Lisää sitten sipulit ja pian perästä jauheliha. Paista liha kypsäksi ja mausta. Kuori savoijinkaalista lehtiä yksi kerrallaan ja poista niistä kovin ruotikohta. Täytä lehdet sieni-jauhelihaseoksella ja kääri kääryleiksi. Laita kääryleiden päälle nokareet voita ja valuta siirappia. Paista 175 °C:ssa n. tunti. Tarjoa puolukkasurvoksen kanssa.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Jyväbroileri

Jyväbroiler-lehikäinen
Saarioinen kutsui muutama viikko sitten minut ja muutaman muun bloggarin vierailemaan kartanossaan Sahalahdessa sekä kuulemaan Jyväbroilerista. Meistä pidettiinkin hyvää huolta, kun tietoiskun lisäksi pääsimme nauttimaan Saarioisten asiakaskouluttaja, keittiömestari Jouni Kannisen valmistamista herkuista. Ei liene mikään yllätys, että jälkiruokaa lukuun ottamatta annoksissa oli käytetty broileria.

Alkupaloja

Erityisen antoisan iltapäivästämme teki broilerinkasvattajan tapaaminen ja kuuleminen, sillä siten sain entistä tarkemman kuvan broilerin matkasta munasta lautaselle. Saimme myös esittää kysymyksiä kasvattajalle. Broilerin tuotantoon liittyy tietenkin kyseenalaisia seikkoja, joita mediassa on viime aikoina ahkerasti tuotu esille. Tästä tapaamisesta minulle jäi kuitenkin kuva, että niitä käsitellään mahdollisimman hyvin saatavilla olevien resurssien rajoissa. Saattaa tietenkin olla, että tehtaalla vierailu olisi saanut minut toisiin aatoksiin.

Bataattisosekeitto

Uudistuneiden Jyväbroiler-pakkausten myötä Saarioinen haluaa painottaa tuotteidensa kotimaisuutta, puhtautta ja lihapitoisuutta. Kaikki Jyväbroilerit tulevat Suomesta ja oikeastaan todella läheltä, sillä kaikki Saarioisten sopimustilat sijaitsevat muutaman kymmenen kilometrin säteellä tehtaasta. Marinadeissa ei käytetä säilöntäaineita eikä turhia E-aineita. Ja Jyväbroiler-tuotteiden lihapitoisuus on suuri. Tämä viimeinen aspekti on tietenkin koomisen kuuloinen kuluttajalle, joka ostaa lihansa marinoimattomina. On itsestään selvää, että paketissa marinoimattomia broilerin koipia on 100 % lihaa!

Kantarelleilla täytettyä jyväbroilerin rintaa

Pakkausten uudistuksen myötä nykyään jokaisessa Jyväbroiler-pakkauksessa on kyseisten tuotteiden kasvattajien kuva. Tämä on mahdollista tarkan tuotteiden seurantajärjestelmän avulla. Mielestäni tämä on mukava lisä tuotteeseen. Vaikka broileria tuotetaankin tehokkaasti, niin ei persoonattomasti. Se tulee tiloilta, joilla työskentelevät ihan oikeat emännät ja isännät, jotka ovat valmiita edustamaan työtänsä kuvalla ja nimellä pakkauksen kannessa.

Täytetty lettu ja mango-jogurttijäätelö

Keskustelimme tapaamisessa myös marinadeista, jota sivusinkin jo aiemmin. Itse en erityisemmin perusta marinoiduista broilereista ja erityisesti olen kaivannut kokonaisia ja tuoreita marinoimattomia broilereita (tai kanoja) kauppoihin. Vaikka broileri on profiloitunut helpoksi arkiruoaksi, se sopii mielestäni myös kruunaamaan sunnuntaipäivällisen; kokonaisena paistettu, yrteillä maustettu ja pinnaltaan rapsakaksi paistettu broileri on herkkua! Sainkin Saarioisilta vinkin, että Stockan Herkusta näitä kokonaisia marinoimattomia löytyy. Iloinen yllätys oli, että Sellon Citymarketin (lähin järkevä kauppa minulle) tiskissä näin niitä myös.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Ankan rintafilettä ja vihreä salaatti

Ankka on herkullinen lintu ja sen rintafileistä saa helposti yksinkertaisen mutta maukkaan perjantai-illallisen. Sen maku on hienostunut ja esim. broileriin verrattuna riistainen. Viereen sopii hyvin perinteinen vinaigrettellä maustettu vihreä salaatti.

Ota ankan rintafileet huoneenlämpöön seisomaan ajoissa, mielellään pari tuntia ennen paistamista. Tee fileen rasvapuolelle viillot lihaan asti. Aloita paistaminen rasvapuoli alaspäin ja paista kunnes rasvan pinta on ruskistunut ja rapea. Tässä vaiheessa, ennen fileen kääntämistä, kaada pannulta ylimääräinen rasva esim. kahvikuppiin (ei kuitenkaan viemäriin tai muovirasiaan; viemäri voi tukkeutua kovettuvasta rasvasta ja muovi sulaa). Paista vielä rasvattomalta puolelta muutama minuutti. Paistamisen jälkeen kääri fileet yksittäin folioon ja anna levätä noin vartti. Voit tänä aikana kääntää filettä muutaman kerran ylösalaisin, jotta lämpö leviää ja file kypsyy tasaisesti. Tällä tekniikalla file jää sisältä roseeksi, mikä on mielestäni sille paras kypsyysaste. Mausta lopuksi sormisuolalla ja pippurilla.

Fileiden levätessä voi valmistella salaatin. Sekoita kulhossa eri salaattilajeja ja vinaigrette. Voit myös vuolla sekaan parmesanista lastuja, jos jääkapista sattuu sitä löytymään (tai vaikka pecorinoa).

Vinaigrette:
- 2/3 oliiviöljyä
- 1/3 vaaleaa balsamicoa
- 1 tl dijonia
- suolaa & pippuria.

torstai 15. syyskuuta 2011

Omenamehu

Raahasin viime viikolla 88 kg omenoita mökiltä mehuasemalle. Mehua tästä määrästä tuli 42 litraa eli koko talveksi. Mehumme on pastöroitua ja c-vitaminoitua, joten se säilyy jääkaappiolosuhteissa kevyesti kevääseen saakka. Mehun maku on kuin eri planeetalta verrattuna kaupan mehuihin, paljon täyteläisempää, melkeinpä nektarimaista. Ja koska omenat ovat omista puista, tiedämme niiden olevan puhtaita torjunta- ym. ikävistä aineista.

Koska omenasatomme on joka vuosi enemmän tai vähemmän valtava, mehustaminen on loistava tapa säilöä. Harmi vain, että lähimehustamollamme taitavat hinnat nousta vuosi vuodelta samalla kun palvelun taso vain laskee. Siksi olenkin harkinnut omien puristuslaitteiden hankkimista. Ne ovat kyllä tyyriitä, mutta vuosien saatossa varmasti maksaisivat itsensä takaisin. Tästä syystä olenkin pitänyt silmäni auki mahdollisia käytettyjä rouhimis-, puristamis- ja pastöroimislaitteita varten. Vinkatkaahan, jos teillä on tällaisista käyttökokemuksia tai muuta tietoa!

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Guacamole

Guacamole-reseptistä löytyy versioita vaikka kuinka. Muutamia lueskeltuani päädyin tekemään tällaisen oman, joskaan en omaperäisen version. Lopputulokseen vaikutti myös se, että unohdin ostaa korianteria ;) Kerrankin muuten löytyi valmiiksi kypsiä, muhevia avocadoja!

Guacamole (kahdelle):

- yksi iso tai kaksi pientä kypsää avocadoa
- puolikas punainen chilipalko siemenineen
- valkosipulin kynsi
- shalottisipuli
- tomaatti
- lime
- suolaa ja pippuria.

Aja chili, sipulit ja tomaatti karkeaksi tahnaksi tehosekoittimessa. Lisää avocado ja limen mehu, ja murskaa avocado haarukalla. Avocadon voi myös surauttaa tehosekoittimen avulla, mutta haarukalla tulee mukavan chunky lopputulos. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla. Anna maustua hetki ennen tarjoamista.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Marenkihunnutettu kriikunapiirakka

Ihanat mökkinaapurimme (k)antoivat meille sangollisen oman puunsa kriikunoita, niiden sato kun oli niin valtava tänä vuonna. Kuuntelin myös hieman kateellisena, kun he kertoivat lisänneensä kellariinsa lisää hyllytilaa kaikkia hillo- ja säilykepurkkeja varten. Nyt hyllytilaa on jo 5 x 3 metriä, ja kaikki siitäkin käytössä. Tämä tosin on loogista ottaen huomioon heidän viljelyintonsa sekä kasvihuoneen koon.


Törmättyäni sattumalta herkullisen oloiseen luumupiirakkaan, päätin soveltaa ohjetta kriikunoihin. Pääainesosan vaihdon lisäksi jätin täytteestä sokerin ja kanelin pois. Ajattelin nimittäin piirakasta tulevan liian makean, kun sekä pohjaan että päällykseen tulee reilusti sokeria. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä piirakka sai särmää hieman happamasta täytteestä. Ja jälleen kerran kuulin, että tämä oli parasta piirakkaa, mitä olen tehnyt :)

Assosioin marengilla päällystetyt piirakat jollakin tapaa juhlaviksi, erityistilanteisiin sopiviksi. Tämä johtuu ehkä siitä, että isoäitini tapasi usein tehdä sellaisia piirakoita. Jostain syystä olen myös kuvitellut, että marenkipäällysteen teko olisi jotenkin työlästä ja vaikeaa, mutta olin ihan väärässä. Tämä oli siis ensimmäinen, mutta ei varmastikaan viimeinen kerta marenkipiirakkaa.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Kantarellirisotto


Tässä vielä yksi syksyinen sienirisotto, joka tässä viime viikkoina on nautittu. Risoton voi valmistaa kuten aiemminkin, perusreseptillä siis. Erona vain sienilajike. Sama pätee satokauttansa aloittelevaan suppilovahveroon.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Muna vai kana

Chili-korianteritahna herkkusieni-katkarapu-kookosmaitokastikkeen pohjana.

Keskustelu marinoiduista lihatuotteista muistuttaa hieman väittelyä siitä, kumpi oli ensin; muna vai kana. Tarjoavatko valmistajat marinoituja tuotteita, koska kuluttajat haluvat juuri niitä ostaa, vai ostavatko kuluttajat niitä, koska marinoimattomia ei ole tarpeeksi tarjolla?

Pääasiallisesti käytän itse marinoimattomia tuotteita, koska en halua ruokani maistuvan aina samalta. Ymmärrän kuitenkin myös niitä, jotka käyttävät marinoituja lihoja niiden helppouden vuoksi. Vaikka marinadi onkin helppo tehdä myös itse, on totta että lihan maustuminen vie aikaa. Liha olisi hyvä laittaa marinadiin mielellään jo vuorokautta ennen.

Yksi helppo ja nopea arkiruoka, jota tykkään laittaa on thai-kanakeitto, josta olen aikaisemminkin kirjoittanut. Ideaalitilanteessa ostan sitä varten marinoimattomia broilerin filesuikaleita tai rintafileitä. Maustamisongelman olen ratkaissut siten, että surautan tehosekoittimessa mausteisen öljypohjaisen tahnan, jossa aluksi paistan kanasuikaleet. Tällöin maku mielestäni imeytyy lihaan hyvin.

Chili-inkivääritahna:
- 1 punainen chilipalko siemenineen
- pala kuorittua tuoretta inkivääriä
- muutama valkosipulin kynsi
- loraus kylmäpuristettua rypsiöljyä
(-tuoretta korianteria tai kuivattuja korianterin siemeniä)
(- kuivattuja fenkolin siemeniä).

Laita ainekset tehosekoittimeen ja surauta tahnaksi. Paista tahnaa kuumalla pannulla hetki ennen lihan lisäämistä, jotta sen maut ehtivät paahtua esille. Tahnaa on helppo muunnella vaihtamalla käytettäviä mausteita tai niiden suhteita. Lisäksi tahnaan tarvittavat ainekset eivät paljon maksa, joten olen viime aikoina jättänyt kalliit valmiit tahnapurkit suosiolla kauppaan - itse tehty on paljon parempaa.

Pohdintani marinadeista juontaa juurensa eilisestä vierailusta, josta lisää pian!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Mascarpone-suppilovahverorisotto


Rakas ystävä ja entinen naapurini kävi lounastamassa luonani tällä viikolla. Asiaa pähkäiltyäni, päädyin tarjoamaan hänelle suppilovahverorisottoa. Risotto on mielestäni helppo ja nopea valmistaa, olematta kuitenkaan tylsä ruokalaji. Siksi turvaudun siihen usein kun on tulossa vieraita arkena. Piristyksenä risotossa oli normaalista poiketen kermaisen lisän tuonut mascarpone-juusto.

Ainekset:
- salottisipuli
- valkosipulinkynsi
- oliiviöljyä
- 1,5 - 2 dl risottoriisiä (arborio)
- loraus kuivaa vermuttia (tai valkoviiniä)
- vettä
- suolaa & pippuria
- kuivattuja tai tuoreita suppilovahveroita (itse käytin kuivattuja)
- 1/2 rasiaa mascarponea
- 1/2 - 1 dl parmesania
- sitruunamehua
- timjamia.

Aloita laittamalla sienet likoamaan pieneen tilkkaan vettä, jos käytät kuivattuja. Kuullota sipulit ja riisi oliiviöljyssä. Lisää sitten vermutti ja anna sen höyrystyä pois ennen kuin alat lisätä vettä. Lisää vettä vähitellen pienissä erissä. Lisää sekaan myös sienet sekä liotusvesi. Kun riisi alkaa olla kypsää, sekoita mascarpone ja tuore timjami sekaan, ja anna vielä hautua muutama minuutti. Mausta lopuksi lorauksella sitruunamehua, parmesaanilla sekä suolalla ja pippurilla.

Jos käytät tuoreita suppilovahveroita, voit aluksi paistaa ne voi-öljyseoksessa ja ottaa sivuun sipulien ja riisin kuullottamisen ajaksi. Lisää ne risottoon ennen kuin lisäät vermutin. Näin sen takia, että sieniä on paistettava todella kuumalla pannulla ylimääräisen kosteuden poistamiseksi, jolloin sipulit ja riisi saattavat helposti palaa, jos yrittäisit kuullottaa niitä samalla. (Tämä ei ole mikään ammattilaisohje, vaan vinkki siitä miten itse teen. Jos sinulla on joku parempi tapa, vinkkaathan siitä kommentiboksissa!)

Risottoon tarvitsemaasi veden määrää on vaikea antaa tarkalleen, sillä eri riisilaadut vaativat sitä eri määrän ja kypsymisenkin aika vaihtelee. Tästä johtuen on tärkeää lisätä vettä vähitellen ja antaa sen imeytyä riisiin lähes kokonaan ennen kuin lisää sitä. Lisäksi risottoa kannattaa koko ajan maistella, jotta riisi ei kypsy liikaa tai liian vähän. Riisi on kypsää, kun se alkaa pehmetä, mutta siinä on edelleen pieni purutuntuma. Tietenkin myös maustamisen suhteen kannattaa koko ajan maistella. Risoton valmistaminen on aika intensiivistä, joten kannattaa varautua olemaan koko ajan padan ääressä sitä valmistaessa eikä edes yrittää tehdä muuta samaan aikaan (ellei sitten ole ihan pro!).

torstai 1. syyskuuta 2011

Ensimmäinen Michelin-kokemus: Arbutus, London

Pääsin kesällä ensimmäistä kertaa elämässäni syömään Michelin-tähdellä palkittuun ravintolaan, Arbutukseen. (Tai no, olen kerran piipahtanut Chez Dominiquessa viinilasillisella ja macaronsilla, mutta sitä ei lasketa.) Päätimme Lontoon reissua varten varata pöydät illallisille etukäteen, ja ahkeran googlailun päätteksi varasin sunnuntai-illaksi pöydän Arbutukseen. Tosin vasta tehtyäni varauksen huomasin tähtiluokituksen. Mm. täältä löytyy muiden arvioita ravintolasta. Erityisesti se, että ravintolaa kehuttiin hinta-laatusuhteltaan Lontoon parhaaksi Michelin-ravintolaksi, asetti mukavia ennakko-odotuksia.

Alkupalaksi söin talon pateeta. Tykkään yleisesti ottaen todella paljon pateista, joten en edes miettinyt muita alkupalavaihtoehtoja. Valintani osui todella nappiin. Patee oli rakenteeltaan juuri sellaista, kuin sen mielestäni tulee olla; samettisen pehmeää ja suussa sulavaa, mutta seassa mureita ja lihaisia paloja. Maku oli pehmeä ja sopivan yrttinen. Muutamia kertoja elämässäni olen saanut kokea niin upeita makunautintoja, että ne ovat tuoneet spontaanisti hymyn huulilleni. Tämä oli yksi sellainen kokemus. Myös tarjoilijan ehdottama viini sopi erinomaisesti annokseen, valitettavasti vain sen nimi ei jäänyt mieleeni. Mieheni nautti alkuun crisp pig's head -annoksen, mikä sekin kuulemma oli hyvää.




Pääruoaksi valitsin hieman tylsästi pihvin, sillä muuten olin syönyt matkalla paljon kalaa. Periaatteessa annoksessa ei ollut mitään vikaa, mutta olisin odottanut jotain hieman mielikuvituksellisempaa, ainakin esillepanon suhteen. Liha oli kuitenkin aivan erinomaista, samoin lisukkeena olleet kasvikset (pinaattia, punajuurta ja salaattisikuria).

Lopuksi nautimme juustolautasen, jolta löytyi ainakin Pont l'Evequeä ja Bleu des Caussesia. Näistä erityisesti jälkimmäinen oli minun makuuni. Espressot siirryimme nauttimaan samalla kadulla sijainneeseen pieneen italialaiskahvilaan/ -baariin, josta olisi myös saanut erittäin herkullisen näköistä tiramisua, jos vain olisi jaksanut sitä syödä.

Kaiken kaikkiaan Michelin-kokemus oli todella positiivinen. Palvelu oli formaaliudesta huolimatta rentoa. Lisäksi kaikki toimi ripeästi ja miellyttävästi; tarjoilijaan ei tarvinnut kuin ottaa katsekontakti, niin hän jo tiesi, mitä halusin. Ja tarjoilijoita todellakin oli riittävästi; seurasimme heidän työskentelyä ja huomasimme kaikilla olevan jonkun erityistehtävän. Erityisesti silmiini pisti ja myötätuntoni herätti tarjoilija, jonka tehtävänä oli selvästi vain tuoda annokset keittiöstä ylös ja ojentaa ne pöytään vievälle tarjoilijalle. Lisäksi hän myös kuljetti likaiset astiat takaisin alas keittiöön. Positiivista oli myös se, että tarjoilijamme ehdotti miettimämme viinin tilalle annoksiin paremmin sopivaa ja hintaluokaltaan hieman alhaisempaa viiniä. Se olikin aivan nappi.

Ihmetyksen aihe oli kanssasyöjien pukeutuminen; useammallakin (miehellä) oli lenkkarit jalassa ja trikoinen Puman tai Niken t-paita. Vaikkakin se on minulle aivan sama, miten muut pukeutuvat, haluan ainakin itse laittaa jotain siistimpää päälle ravintolaan syömään mennessä. Pikkutakkia en miehellä välttämättä vaatisi, mutta ehkä kauluspaidan kuitenkin. Tiedä sitten, oliko kyseessä kulttuuri- vai vain henkilöiden väliset erot. Muistaakseni ainakin Hans Välimäki pitää tiettyä vaatimustasoa asiakkaidensa pukeutumiselle tähtiravintolassaan, mutta koko ilmapiiri on siellä muutenkin jäykempi.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kuningatarpiirakka

Parhaissa piirakoissa on täytettä runsaasti. Tätä piirakkaa tehdessä ei marjoissa säästelty, joten lopputulos olikin mainio. "Parasta ikinä" - kuten mieheni usein sanoo ;)

Mustikat löytyivät mökiltä lähimetsästä (tai "mun metsästä", kuten minulla on tapana sanoa, vaikka emme todellakaan omista kyseistä plänttiä - minusta vain tuntuu, että olen ainoa, joka siellä käy) ja vadelmat osittain mökin takapihalta ja osittain metsästä.

Pohja oli perinteinen:

- 100 g voita
- 1/2 purkkia kermaviiliä
- 2,5 dl jauhoja
- 1 dl kaurahiutaleita
- 1 tl leivinjauhetta
- 3 rkl sokeria
(- 1 tl kardemummaa).

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet huoneenlämpöiseen tai mikrossa muutaman sekunnin pehmitettyyn voihin ja kermaviiliin. Muotoile taikinasta pallo ja painele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
- 4-5 dl mustikoita
- 1/2 dl sokeria
- 1 rkl perujauhoja
- 3 dl vadelmia.

Sekoita mustikoihin sokeri ja perunajauhot. Levitä piirakkapohjan päälle. Levitä vielä mustikoiden päällä vadelmat sellaisenaan. Paista uunissa noin 30 minuuttia. Nauti!

Syksy on vuodenajoista paras



Poimin viikonloppuna kangas- ja herkkutatteja litrakaupalla, ja kanttarellejakin löytyi mukavasti. Satoa on käytetty ahkerasti kastikkeisiin, piirakoihin ja patoihin, mutta myös kuivaukseen asti on riittänyt. Mikäs sen ihanampaa kuin herkutella tattirisotolla sydäntalvella.

Myös mustikkasato on ollut huikea. Marjat ovat olleet maukkaita ja kooltaan pensasmustikoihin verrattavia. Sitäkin on nyt pakkasessa rasioittain odottamassa talviaamujen aamiaissmoothieita ja kaurapuuroja.

Seuraavaksi alkaakin omenakausi. Alla osviittaa tulevasta :)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Erilainen kesä

Tästä kesästä tulikin paljon odotettua synkempi; menetin kaksi rakkaintani. Toisen elämä oli vasta alkamassa ja toinen oli saanut elää upean ja täyden, yli 90 vuoden elämän.

Kroppani reagoi suruun ruokahalun puutteena, joten luonnollisesti myös (ruoka)blogaaminen on jäänyt. Kerään vähitellen itseäni, voimiani sekä ruokahaluani. Ja palaan, kun lautaselta löytyy jotain.

torstai 26. toukokuuta 2011

Illallinen Café Adassa

Rankan viikon päätteeksi viime perjantaina ajattelimme pistäytyä illallisella Knipanilla. Muistelen vieläkin kaiholla heidän viime kesän listalla ollutta kevyesti savustettua lohiannosta ja toivoin saavani jonkun vastaavanlaisen annoksen illalliseksi. Roikuimme kuitenkin ovenrivassa kiinni aivan turhaan, paikka oli kiinni.

Onneksi Tammisaaresta löytyy muitakin vaihtoehtoja. Suuntasimme siis Café Adaan. Aurinkoisesta säästä ja perjantai-illasta huolimatta sielläkin oli aika hiljaista. Menu on lyhyt, mutta houkutteleva. Mikä tahansa annoksista olisi varmasti herkullinen.


Päädyimme molemmat kuitenkin paistettuun siikaan. Lisukkeena oli kukkakaali-perunakakun lisäksi parsaa, porkkanaa sekä fenkolimuhennosta. Ruoka oli taivaallisen hyvää! Suosittelen ravintolaa ehdottomasti ruoan puolesta. Tarjoilukin oli ihan ok, mutta hieman ihmetytti, että tarjoilija toi pöytään vesikarahvin, mutta ei kaatanut vettä laseihin. Ei se silti pilannut kokemusta.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Blogitapaaminen, osa 1

Eilisilta hujahti mukavassa seurassa ja herkullisten ruokien sekä viinien ääressä Rantapallon järjestämässä tilaisuudessa ravintola G18:ssa.

Aluksi maistelimme viinejä ja muita juomia eri mantereilta. Illan teemana nimittäin oli juomamatka maailman ympäri. Näistä kuitenkin lisää toisessa postauksessta. Tässä vaiheessa nälkää pitivät kuvassakin näkyvät maukkaat cocktail-palat, joissa päällä oli mm. karitsan paahtopaistia ja punasipulia.

Viinitastingin päätteeksi nautimme vielä erittäin maittavan illallisen. Eteemme kannettiin Limousine-härän tartarpihvit ja ranskalaisia perunoita. Kuvassa näkyvät pihvin päällä olevat friteeratut jutut ovat sipulia ja ranskalaiset tuotiin erillisissä kulhoissa.

Annos oli todella hyvä ja liha erinomaista, kuulemma jopa kotimaista. Vaikka annosta kuvattiinkin grillatuksi, odotin saavani hieman raaempaa lihaa eteeni, sillä miellän tartar-pihvin perinteisesti raa'aksi tai korkeintaan pannulla pikaisesti käyneeksi. Tämä pihvi oli punaista kuitenkin ainoastaan aivan pihvin keskeltä, mutta siitä huolimatta maistui erinomaisesti. Kuitenkin, kun kyse on korkealaatuisesta lihasta, sen voisi aivan hyvin uskaltaa jättää enemmänkin raa'aksi. Plussaa myös siitä, että lisukkeet olivat perinteisestä keltuaisesta, kapriksista ja sipulihakkeluksesta poikkeavia. Kuvaavampi nimi annokselle olisi ehkä steak haché et frites, joka on yksi ranskalaisten lempiannoksista ravintoloissa ja joka koostuu hyvinkin usein juuri kuvassa näkyvistä komponenteista.

Jälkiruoaksi saimme suklaamoussea ja vadelmasorbettia. Ne ovat mielestäni yhdistelmä, jossa ei vaan voi mennä pieleen. Usein ulkomailla jäätelökojuista palloja ostaessani päädynkin yhdistämään (tummaa) suklaajäätelöä ja vadelmasorbettia. Mieheni sanookin minun olevan ennalta-arvattava tilatessani ruokaa, mutta miksi vaihtaa jotain toimivaksi todettua makuyhdistelmää?

Kaiken kaikkiaan ilta oli onnistunut ja erityisen mukavaksi siitä tekivät kanssablogaajat seuraavista osoitteista: Sillä sipuli (Merituuli), Unelias kokki ja Avec Sofié.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Raparperipiirakka

Viikonloppu vietettiin taas aurinkoisissa merkeissä mökillä. Sipulit olivat kasvimaalla itäneet, samoin persilja. Ja mikä parasta, raparperisatoa pystyi jo keräämään.

Herkullisinta, mitä raparperista voi valmistaa, on mielestäni perinteinen raparperirahkapiirakka. Ensimmäisistä varsista syntyi siis sellainen.

Raparperipiirakan pohja:

- n. 100 g voita
- n. 2,5 dl jauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- n. 1 dl kaurahiutaleita
- 1/2 purkkia kermaviiliä
- mieleinen määrä sokeria (itse laitoin noin 4 rkl)
- 1 rkl kardemummaa.

Pehmitä voita mikrossa hetki ja sekoita siihen jauhot, leivinjauhe, kaurahiutaleet, kermaviili sekä mausteet. Jos taikina vaikuttaa liian löysältä, lisää hieman jauhoja tai kaurahiutaleita. Taputtele taikina piirakkavuokaan. Lämmitä uuni 200 °C:een.

Täyte:

- 1/2 purkkia kermaviiliä
- purkki maitorahkaa
- 1 kananmuna
- sokeria
(- sitruunamehua)
- 2-3 vartta raparperia pilkottuna.

Sekoita kermaviili, maitorahka, kananmuna sekä sokeri yhteen. Käytä sokeria makusi mukaisesti. Itse laitoin täytteeseen suunnilleen 2 rkl sekä lisäsin muutaman tipan sitruunamehua. Kaada täyte pohjan päälle ja asettele raparperipalat lopuksi pinnalle. Ripottele halutessasi vielä pikkuisen sokeria raparperin päälle. Paista noin 30 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Leikkaa piirakasta paloja vasta, kun se on hieman jäähtynyt.


Koska raparperisatoa tulee meillä aika reilusti, keittiössämme on kiehunut maanantaina myös vaniljainen raparperikiisseli sekä raparperi-inkiväärihilloa. Kiisseli valmistui hieman aiemmasta poiketen, sillä vaniljasokerin sijasta keitin raparperien seassa puolitettua vaniljatankoa ennen suurustamista. Se toi todella pehmeän ja miellyttävän vaniljaisen aromin kiisseliin. Kiisselin kruunasi pallo vaniljajäätelöä, nam!

perjantai 20. toukokuuta 2011

Grillileivät


Odotellessaan paluulentoa työmatkaltaan smörrebrödien maasta, mieheni laittoi tekstiviestillä illallistoiveen: paistileipiä. Vaikka olisin voinut taipua enemmän tanskalaistyyppiseen kylmään leipään, mieleni teki kuitenkin enemmän jotain lämmintä ja paljon vihanneksia sisältävää.

Niinpä grillissä paistui kahta erilaista versiota grillileivistä. "Vegeversiossa" oli päällä grillattua tomaattia, paprikaa, munakoisoa ja halloumia. Paistileivässä taas oli grillattua tomaattia ja paistia. Tavoistaan poiketen työmatkalainen piti enemmän vegeversiosta. Se olikin todella hyvää!

Grillileivät (kahdelle):
- n. 500 g naudanpaistia (itse käytin pyöröpaistia)
- 2 terttutomaattia
- 1-2 valkosipulinkynttä
- 1/2 munakoiso
- 1/2 paprika (kaikki värit käyvät)
- 1/2 nippu parsaa lisukkeeksi
- 1/2 paketti halloumia
- maalaisleipää
- oliiviöljyä
- suolaa ja pippuria
- tuoretta basilikaa.

Aloita paistin grillaamisella, sillä siinä menee eniten aikaa. Kun paisti on valmis, sen on hyvä vetäytyä muiden ainesten ollessa grillissä.

Puolita tomaatit, pilko munakoiso viipaleiksi ja paprika lohkoiksi. Grillaa niitä niin kauan, että ne saavat hieman väriä ja pehmenevät. Laita samaan aikaan myös parsat grilliin. Kun vihannekset alkavat olla valmiita, grillaa vielä lopuksi viipaloitu halloumi ja maalaisleipäviipaleet.

Pirskottele kuumille leipäviipaleille ja vihanneksille oliiviöljyä. Hiero lappeellaan olleella veitsellä murskatuilla ja kuorituilla valkosipulinkynsillä leipäviipaletta, mutta älä jätä valkosipulin paloja leivälle. Muserra puolikas grillattu tomaatti leipäviipaleelle, mutta heitä tomaatin kuori pois. Tämän jälkeen asettele vihannekset ja halloumi/ paistiviipaleet leivälle, mausta suolalla ja pippurilla sekä koristele silputulla basilikalla. Tarjoile heti kuumana!

torstai 19. toukokuuta 2011

Lindströmin piffit, peruna-purjososetta ja paistettua sipulia


Lindströmin pihvit ovat herkkua, mutta tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun valmistin niitä itse. Välttelen nimittäin edelleenkin reseptejä, jotka vaativat punajuurten käsittelyä, sillä en pidä punaiseksi värjääntyneistä sormenpäistä ja kynnenalusista.

Mitään reseptiä en käyttänyt, joten perinteisiksi näitä ei varmaankaan voi kutsua. Ainoat ehdottomat raaka-aineet jauhelihan lisäksi mielestäni olivat punajuuri ja kaprikset. Lopputulos oli siitä huolimatta niin onnistunut, että näitä tulee varmasti tehtyä toistekin.

Lindströmin pihvit:

- 500 g paistijauhelihaa
- 2-3 etikkapunajuurta
- 1/2 purkkia pieniä kapriksia vielä pienemmäksi pilkottuna
- pippuria
- reilu nokare voita.

Raasta punajuuret jauhelihan sekaan ja lisää kaprikset. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Itse en lisännyt suolaa ollenkaan, sillä kapriksissa on jo sitä jonkin verran. Muotoile pihvitaikinasta 5-6 kpl pihvejä ja paista ne kypsiksi voissa pannulla.

Punasipuliviipaleet paistoin pehmeiksi ja makeiksi voissa (miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia) jo ennen pihvien paistoa. Sen voi tehdä vaikka sillä aikaa, kun perunat kiehuvat. Pihvit voi paistaa vasta lopuksi.

Purjo-perunasose:
- n. 1 kg perunoita
- pieni purjo
- ripaus suolaa keitinveteen
- reilu nokare voita.

Keitä kuoritut perunat kypsiksi. Samassa kattilassa voit kypsentää huolellisesti pestyn ja pilkotun purjon. Kun perunat ovat kypsiä, kaada suurin osa keitinvedestä pois, mutta ota talteen noin muutama desilitra. Laita kattilaan perunoiden ja purjon seuraksi kunnon nokare tai siivu voita, ja survo perunansurvimella. Lisää keitinvettä sen verran, kuin sose mielestäsi tarvitsee notkistuakseen. Itse laitoin noin desilitran.

Normaaleissa perheissä tästä satsista riittäisi varmaankin neljälle hengelle, mutta meidän kahden hengen taloudessa pihvejä jäi yli vain yksi ja perunamuusia muutama kauhallinen - juuri sopivasti seuraavan päivän lounaalleni siis :)

P.S.
Vielä yhtä arvonnassa voittanutta kaivataan ilmoittautuvan ja lähettävän yhteystietonsa minulle!

maanantai 16. toukokuuta 2011

Salaatilla täytetty munakas

Täytetty munakas on helppo illallinen ja sitä tulee tehtyä etenkin silloin, kun samana päivänä ei ole tullut käytyä kaupassa. Riittää, että kaapista löytyy munia; muut ainekset voivat varioida paljonkin. Raikkainta tämä on kuitenkin, kun täytteet ovat tuoreita salaatteja ja vihanneksia. Hyvä juusto (esim. mozzarella tai feta) kruunaa annoksen.

Salaatilla täytetty munakas (kahdelle):

- 4 kananmunaa
- kuivattuja tai tuoreita yrttejä, esim. timjamia
(- loraus maitoa tai kermaa)
- suolaa ja mustapippuria
- nokare voita

Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa kevyesti niiden rakenne rikki. Jos jääkapissa sattuu olemaan avattuna maitoa tai kermaa, voit lorauttaa sitä sekaan noin muutaman ruokalusikallisen verran. Mausta yrteillä, suolalla ja pippurilla.

Sulata nokare voita pannulla. Lisää puolet munaseoksesta pannulle ja paista siitä miedolla lämmöllä munakas. Paista sen jälkeen tai samanaikaisesti toisella pannulla toinen munakas. Vaihtoehtoisesti voit tehdä yhden ison munakkaan, jonka vain jaat kahtia lopuksi.

Täytteet:
- salaattia
- tomaattia
- avocado
- buffalo-mozzarella
- oliiviöljyä
- balsamicoa
- basilikaa
- pippuria.

Revi salaatti ja pilko muut täytteet haluamallasi tavalla joko munakkaan väliin tai päälle. Mausta lopuksi oliiviöljyllä, balsamicolla ja mustapippurilla.

P.S.
Vielä muutama arvonnan voittaja ei ole mailannut osoitettaan minulle. Muistakaa käydä tarkistamassa, suosiko onnetar juuri sinua!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Arvonnan voittajat

Synttäriarvonta on suoritettu, mutta Bloggerin käyttökatkoksen takia julkistan voittajat vasta nyt. Voittajat (5 kpl) arvottiin arvontakoneen avulla ja tulos oli 3, 4, 1, 9, 2. Onnetar suosi siis seuraavia kommentin jättäneitä:

Anni (409)

NoobaX

Ekku

Heta

Heidi.

Voittajat, lähetättehän maililla osoitteenne minulle, niin laitan Arla Ingman -lahjakortit heti maanantaina teille postiin! Mailiosoitteeni löytyy oikeasta sivupalkista. Kiitokset kaikille osallistuneille!

P.S.
Kuva vinkkaa vähän, mitä mökillä on puuhasteltu viime viikonloppuina.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...