keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kuningatarpiirakka

Parhaissa piirakoissa on täytettä runsaasti. Tätä piirakkaa tehdessä ei marjoissa säästelty, joten lopputulos olikin mainio. "Parasta ikinä" - kuten mieheni usein sanoo ;)

Mustikat löytyivät mökiltä lähimetsästä (tai "mun metsästä", kuten minulla on tapana sanoa, vaikka emme todellakaan omista kyseistä plänttiä - minusta vain tuntuu, että olen ainoa, joka siellä käy) ja vadelmat osittain mökin takapihalta ja osittain metsästä.

Pohja oli perinteinen:

- 100 g voita
- 1/2 purkkia kermaviiliä
- 2,5 dl jauhoja
- 1 dl kaurahiutaleita
- 1 tl leivinjauhetta
- 3 rkl sokeria
(- 1 tl kardemummaa).

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet huoneenlämpöiseen tai mikrossa muutaman sekunnin pehmitettyyn voihin ja kermaviiliin. Muotoile taikinasta pallo ja painele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
- 4-5 dl mustikoita
- 1/2 dl sokeria
- 1 rkl perujauhoja
- 3 dl vadelmia.

Sekoita mustikoihin sokeri ja perunajauhot. Levitä piirakkapohjan päälle. Levitä vielä mustikoiden päällä vadelmat sellaisenaan. Paista uunissa noin 30 minuuttia. Nauti!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...